Nyt ei kierrelty tai kaarreltu – IS:lle täräytettiin brutaali totuus Iivo Niskasesta

Iivo Niskasen kunto on ollut iso puheenaihe jo kuukausia Suomen hiihtopiireissä. Les Roussesin maailmancupin 20 kilometrin perinteisen kisa antoi hyviä merkkejä ja kakkossijan. Planican MM-kisojen yhdistelmämatka kertoi kuitenkin monelle karuun totuuden.
Niskanen yritti lähteä karkuun perinteisen osuudella. Kärkijoukko pieneni, mutta siinä oli silti yli kymmenen hiihtäjää.
Hiihtolegenda Harri Kirvesniemi katsoi myös mielenkiinnolla kisaa. Hän lausui ikävän totuutensa Niskasen tämän hetken iskukyvystä.
Lisää keskustelua hiihtolajeista Talviurheilun olohuoneessa.
– Eihän Iivon kunto ole varmaan sellainen kuin se oli esimerkiksi viime talven olympialaisissa, Kirvesniemi kommentoi Ilta-Sanomissa.
Kirvesniemen mukaan Niskasen olisi pitänyt pystyä hajottamaan kunnolla kärkijoukon perinteisen toisella kierroksella, niin että mukana olisi ollut 2–3 vastustajaa. Se olisi kertonut siitä, että suomalaistähti on viime vuoden Pekingin olympialaisten kaltaisessa kunnossa.
– Mutta totuuden nimessä sekään ei olisi tälle päivälle riittänyt, koska Iivon vapaa ei ole siinä kuosissa kuin se on parhaimmillaan ollut, sanaili Kirvesniemi IS:lle.
Niskasen päämatka on toki vasta ensi viikon sunnuntaina. Silloin hiihdetään miesten 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtö.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää