Ronnie O’Sullivanilta raju purkaus pöydällä – tuomari päätti erän saman tien

Ronnie O’Sullivan eteni tiistaina jatkoon snookerin Welsh Openissa. Mies voitti Ross Muirin 4–3 tasaisen taiston jälkeen.
Helpolla voitto ei siis tullut. Kuudennessa erässä todistettiin myös harvinaista tilannetta, kun O’Sullivan yritti osua vaikeasta paikasta punaiseen.
Englantilainen oli lyönyt jo kahdesti ohi, kun tuomari Luise Kraatz teki selväksi, että hänen on yritettävä osua punaiseen tai hän häviää erän. Snookerissa ei saa lyödä kolme kertaa ”tahallaan” ohi lyötävissä olevista punaisista, jos pelaaja ei ole snooker-tilanteessa.
O’Sullivan hämmästeli tuomarin – oikeaa – ratkaisua ja päätti lämätä rajun lyönnin. Se osui kuitenkin ensin pinkkiin palloon.
– Vau, hän latasi täysillä, hämmästeli Eurosportin selostaja David Hendon.
– Sitä luulee nähneensä kaiken. Poikkeuksellinen tapa päättää erä, jatkoi mies.
O’Sullivan myönsi Kraatzille osuneensa ensin pinkkiin. Tuomari tuomitsi saman tien O’Sullivanin häviämään erän.
Neal Foulds teki Eurosportilla selväksi, että tuomari toimi oikein.
– Tuomari oli oikeassa. Ronnie ei edes oikein katsonut viimeistä lyöntiä. En tiedä, oliko hän tyytymätön ratkaisuun, pohti Foulds.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi