Planican MM-kilpailujen yhdistetyn sekajoukkuekilpailu saatiin sunnuntaina maaliin vaikeuksien jälkeen. Mäkiosuus päästiin aloittamaan lähes kaksi tuntia odotettua myöhemmin. Suomen joukkue (Minja Korhonen, Alva Thors, Eero Hirvonen ja Ilkka Herola) oli mäkiosuuden jälkeen kuudentena.

Tuo sijoitus pysyi lopulta myös hiihto-osuudella. Suomi jäi lopulta kisan voittaneesta Norjasta reilut kolme ja puoli minuuttia.

Lisää keskustelua hiihtolajeista Talviurheilun olohuoneessa.

– Mielenkiintoinen ja pitkä päivä kaikkine tapahtumineen. Aikalailla kun kahdeksalta aamulla tänne mäelle lähti niin koko ajan oli jotakin touhua. Monta kertaa sai käydä tornissa kuitenkaan hyppäämättä. Ihan tasaista suorittamista tänään mutta joukkueena meidän perustaso ei ehkä vielä riitä tuohon kärkitaisteluun. Siinä riittää töitä vielä tulevaisuuteen, kommentoi Herola Hiihtoliiton tiedotteella.

17-vuotias Alva Thors laittoi kaiken peliin hiihto-osuudella. Se lopulta kostautui karulla tavalla.

– Suurimmilta osin kisoista jäi hyvät fiilikset ja kaiken kaikkiaan hieno kokemus. Tänään mäessä tuli vähän odottelua ja sekin on hyvää kokemusta tulevaisuutta varten. Ladulla oli tänään vähän rankkaa. Lähdin liikkeelle aivan liian kovaa ja vedin täysiä heti ekaan nousuun, jonka takia vähän hyydyin lopussa, Thors myönsi Hiihtoliiton tiedotteella.