Hyytävää luettavaa – Suomen hiihtotähdeltä järkyttävä paljastus Ylellä
Suomi on suurta hiihtokansaa. Se aiheuttaa myös melkoisia ylilyöntejä fanien keskuudessa.
Lehdet ovat repineet viime päivinä otsikoita Suomen suksihuollon ongelmista Planican MM-kisoissa. Hiihtäjä Katri Lylynperä, joka ei ollut tällä kertaa mukana kisoissa, otti kantaa asiaan Ylellä sunnuntaina.
Lylynperän mukaan tällaisen kohun seuraukset voivat olla järkyttävät.
– Meillehän tulee tappouhkauksia, huollollekin on tullut, Lylynperä avasi Ylelle.
Lylynperä teki selväksi, että koko hiihtomaajoukkue on kisoissa kuin iso perhe. Hänen on vaikea hyväksyä, että tuollaisista ongelmista tehdään iso kohu.
– Ei ole mitään järkeä aiheuttaa mediakohua. Me voimme kilpailun jälkeen keskustella keskenämme huollon ja valmennuksen kanssa, miksi emme menestyneet. Se keskustelu kannattaa käydä joukkueen sisällä, ei median suuntaan, Lylynperä paalutti Ylelle.
Vaihtuvat olosuhteet aiheuttivat Suomen huollolle Planican MM-kisoissa. Suksien suhteen onnistuttiin loistavasti naisten ja miesten viesteissä. Otsikoita alettiin kuitenkin repiä enemmän viikonloppuna, kun sekä naisten että miesten matkoilla oli vaikeampaa suksien suhteen.
Sunnuntaina ei tosin mennyt aivan täysin pieleen. Iivo Niskanen teki selväksi olleensa tyytyväinen kalustoon.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua