Johannes Kläbolle riitti – esitti ikäviä syytöksiä MM-kisojen tapahtumista

Norjan miesten hiihtomaajoukkueen materiaali on erittäin laaja. Kaikki eivät siis voi päästä mukaan MM-kisamatkoille. Myöskään Planican MM-kisoissa ei vältytty asiaan liittyviltä kohuilta.
Norjan Johannes Kläbo tunnetaan oman tiensä kulkijana. Hän teki myös oman kantansa selväksi VG:lle.
– Olemme alkaneet tottua tuohon levottomuuteen. Siitä on tulossa perinne. Joka kisoissa tapahtuu. Tänä vuonna ei ollut yhtään vähemmän sekavaa. Tuskin on kahden vuoden päästäkään. Eiköhän se jatku, en halua tuhlata siihen enempää aikaa, päivitteli Kläbo VG:lle.
Myös olympialaisissa Norjan mieshiihtäjiä koskevat valinnat kuohuttivat. Kläbo teki selväksi, että hänen mielestään maajoukkueen johto ei ole oppinut vuoden takaisesta.
– Onhan se niinkin joskus, että on brutaalia olla norjalainen. On paljon hyviä hiihtäjiä. Martin Løwstrøm Nyenget tuli (50 kilometrille) mukaan varamiehenä ja pääsi melkein palkintopallille. Se kertoo paljon.
Miesten päätösmatkan valinnoissa kuohutti se, että kaksi MM-kultaa Planicassa voittanut Simen Hegstad Krüger ei päässyt mukaan kisaan. Krüger teki selväksi, että hän oli eri mieltä valmennusjohdon kanssa.
Norjan hiihtopomo Espen Bjervig vastasi VG:lle syytöksiin. Hän ei niellyt Kläbon puheita siitä, että mitään ei ole opittu.
– Olemme mielestäni oppineet paljonkin. Totta kai aina voi parantaa. Olemme mielestäni oppineet. En tiedä, mitä tuohon voi oikein sanoa. Mitä emme ole oppineet? kuittasi Bjervig.
– Nyt ei ole samanlaista levottomuutta ja puhetta. Nyt oli konkreettista keskustelua kahdesta poisjäännistä, paalutti mies.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen