Tero Seppälä oli miesten osalta lauantain suomalaisonnistuja ampumahiihdon maailmancupissa. Seppälä sijoittui hienosti kymmenenneksi Holmenkollenin takaa-ajokisassa.

Suurimman huomion keräsi kuitenkin Norjan Johannes Bö. Maailmancupia dominoiva supertähti laittoi parastaan kotiyleisön edessä.

Bö pisti viimeisellä ampumapaikalla pystyyn melkoisen show’n. Mies tiputti ensin neljä taulua varmasti. Hän pyysi sen jälkeen yleisöltä hiljaisuutta laittaen sormen suunsa eteen.

Kokonaisuuden kruunasi viimeinen laukaus. Se osui ja Bö lasketteli voittoon yli puolen minuutin erolla ennen Quentin Fillon Mailletia.

Kaiken nähnyt ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräinen kommentoi kilpailua Ylellä. Hän hämmästeli suorassa lähetyksessä Bön touhua.

– Ei ole nähty ennen tuollaista. Kesken sarjan antaa yleisölle merkin, että olkaa hiljaa. Hän on sillä tasolla, että uskaltaa tehdä tuollaista. Tuosta olisi ollut noloa ampua ohi, kommentoi Mäkäräinen Ylen lähetyksessä.

Tero Seppälä iloitsi omasta onnistumisestaan.

– Oli hyvä kisa. Sukset toimi ja hiihto kulki. Ammuntaankin olen tyytyväinen. Taso on kova ja melkein pitäisi nollat ampua, jos mielisi paremmille sijoille. Vaikka hiihto kulki tosi hyvin, tänään vähän jäin penkalla. Hyvällä fiiliksellä huomiseen ja kohti kauden viimeistä maailmancupin starttia, Seppälä kommentoi Ampumahiihtoliiton tiedotteella.

Suomalaisnaisista Suvi Minkkinen oli hienosti 11:s pikakisassa.

Tästä Ylen juttu.