Kerttu Niskaselta ”hälyttävää” tekstiä Viaplaylla – Sami Jauhojärvi antoi palaa naisen sanat kuultuaan

Norjan Ragnhild Haga voitti sunnuntaina naisten 50 kilometrin (v) hiihtokisan Holmenkollenilla. Kerttu Niskanen oli kahdeksas maailmancupin kisassa.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun naishiihtäjät urakoivat 50 kilometrin matkan maailmancupissa. Niskanen myönsi Viaplaylla, että koville otti.
Niskanen muistutti myös, että bonuspisteet vaikuttavat osaltaan taktiikkaan. Oman ongelmansa naiselle aiheutti oksentaminen kesken kisan.
– Kisan tulosta ajatellen se alku piti hiihtää tyhmästi. Piti kiriä niihin (bonuspisteisiin). Samoin tekivät myös (Jessie) Diggins ja Tiril (Udnes Weng). Se oli lopusta hieman kyllä pois, mutta ei mitään. Ihan ok. Jouduin oksentamaan. Sen jälkeen oli taistelua tuo loppu, paljasti Niskanen Viaplaylle.
– Toki vähän harmittaa, että siinä ennen kahta viimeistä kierrosta jouduin niin sanotusti tyhjentämään itseni. Se viides kierros oli todella paha. Piti vain selvitä. Viimeinen kierros meni sitten ihan hyvin, selvitti hän myöhemmin haastattelussa.
Niskanen urakoi kunnolla kauden loppupuolella, koska hän on kiinni distanssicupin voitossa. Hän taistelee myös huippusijoituksista kokonaiscupissa.
– Melkoista taistelua. Ylihuomenna pitäisi hiihtää sprinttiä Drammenissa. Ei tässä mitään järkeä ole, mutta mennään nyt, hymyili Niskanen Viaplayn haastattelun lopuksi.
Kun Niskasen haastattelusta tultiin Viaplayn studioon kiinnittyi huomio Niskasen viimeiseen kommenttiin.
– Tuo viimeinen lause. Hälyttääkö? heitti juontohommat hoitanut Jussi Eskola.
Asiantuntija Sami Jauhojärvellä oli selvä näkemys. Hän lyttäsi kansainvälisen hiihtoliiton tekemän kisaohjelman.
– Kertoo aika paljon siitä, mihin FIS (kansainvälinen hiihtoliitto) vie urheilijoita. Aivan äärimmilleen. Nyt väännetään rätistä viimeisetkin pisarat irti, paalutti Musti Viaplaylla.
Eveliina Piippo oli hienosti kymmenes. Muista suomalaisista Emmi Lämsä oli 22:s, Rebecca Immonen 31:s ja Vilma Ryytty 32:s.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa