Miljoonat suomalaiset hämmästelivät – Janne Ahonen paljasti vihdoin totuuden Ylellä
Ampumahiihtäjä Ingrid Landmark Tandrevold herätti Norjassa hiljattain kohun, kun hän julkaisi tunteellisen videon. Myös suomalainen mäkihyppylegenda Janne Ahonen on ottanut kantaa norjalaisen esille nostamaan asiaan.
Tandrevold tilitti Youtube-videolla ”vihaavansa” toimittajia. Hän väitti kritiikin olevan liian kovaa, kun menee huonosti. Nainen kertoi toki myöhemmin NRK:lle, ettei hän todellisuudessa vihaa toimittajia, vaan kyseessä oli kova tunteenpurkaus.
Janne Ahonen tuli oman upean urheilu-uransa aikana tunnetuksi melko jäätävänä haastateltava. Kivikasvoinen mäkimies ei paljon tunteitaan paljastanut tv-kameroiden edessä.
Nykyään mäkihyppyasiantuntijana tunnettu Ahonen on nyt kertonut Ylen haastattelussa, että hän tiesi tarkalleen mitä teki.
– En kovin pitkästi vastannut, mikä oli ihan tietoinen valinta. Kun sellainen imago alkoi muodostumaan, tiesin, etteivät toimittajat minulta mitään odota. Pääsin eroon siitä tilanteesta. Uran lopussa pystyin vähän enemmän avautumaan ja antamaan, avasi Ahonen Ylelle.
Ahonen myöntää, että työ toimittajien parissa on tuonut uutta näkökulmaa asiaan.
– Entistä selkeämmin tietää sen, että toimittajat tekevät vain työtänsä. Tandrevold oli sanonut, että hän vihaa haastattelijaa. Ei se haastattelijan vika ole, Ahonen muistutti Ylelle.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Eveliina Määttänen: ennätykseen huima parannus!
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- Toimittaja: Patrik Laineen tilanteessa yllätyskäänne
- IS: Aleksi Valavuorella on yhä yli 900 000 euroa maksamattomia verovelkoja
- Jari-Matti Latvalan Monacon-koti suurennuslasin alla – syyttäjältä karu näkemys
- Pituushypyn olympiamitalisti joutui hurjaan kolariin – video paljastaa karun tilanteen
- Yhdistetyn maailmancup 2026-27: Ohjelma, aikataulu, tv ja suomalaiset
- Ylen urheilutoimittaja lähti yllättäen juoksukisaan – näin kävi
- Dopingista kärähtänyt pelaaja HS:lle: raju riita Susijengin kulisseissa
- Kerttu Niskanen teki hiihtourallaan suuren tilin – luvut ovat hurjaa luettavaa
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa
- Lotta Harala: raju paljastus
- Nooralotta Nezirille ikävä yllätys Ruotsi-ottelun jälkeen
- Elmo Lakka päätti uransa urheilijana – uusi työ alkoi välittömästi!
- Suvi Minkkinen jakoi avoimesti kuulumisiaan: ”Sellaista elämä on”
- Emma Tainio avasi Ruotsi-ottelun tunteet – yksi asia nousi ylitse muiden
- Alisa Vainio järjesti yllätyksen Andreas Almgrenille – ”Täydellinen lahja!”
- IS: Kerttu Niskanen piti suuren salaisuuden sisällään – näin kommentoi Reijo Jylhä
- Krista Pärmäkoski: suuri elämänmuutos
- Martti Puumalainen teki kovaa jälkeä Lausannessa – palkintokaappiin uusi saavutus