Norjasta rumaa tekstiä – näin Kerttu Niskanen vastasi IS:lle
Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n hiihdon maailmancupin pistelaskujärjestelmään tehty muutos herätti paljon keskustelua kauden alla. Nyt on nähty sen tuomat tulokset.
Osansa on saanut kokea Kerttu Niskanen. Suomalaistähti on urakoinut hullun lailla tämän kauden maailmancupissa – ja syy siihen on selvä.
Nykyinen järjestelmä suosii paljon kilpailevia. Voitosta saa suhteessa vähemmän pisteessä aiempiin vuosiin verrattuna.
Ruotsin hiihtotähdet Ebba Andersson ja Frida Karlsson eivät ole maailmancupiin panostaneet merkittävästi. He ovat jättäneet väliin enemmän kisoja kuin muut huiput – osin tosin sairastumisiin vedoten.
Maailmancupia paljon kiertäneet Norjan Tiril Udnes Weng ja USA:n Jessie Diggins ratkaisevatkin maailmancupin voiton kohtalon. Kerttu Niskanen taas on viemässä distanssicupin.
Norjalaisasiantuntija Petter Skinstad arvostaa Wengin tekemistä. Hän ei voi hyväksyä kisoja väliin jättäneiden urheilijoiden tekemistä.
– Kunnioitan Tiril Udnes Wengiä ja toivon, että kaikki hiihtäjät tekisivät samoin kuin hän ja menisivät niin moneen kisaan kuin mahdollista ja tulisivat töihin joka päivä. Hän sen on tajunnut, jotkut muut ovat käsittäneet väärin.
– Totta kai voi jättää maailmancupin kisan väliin terveydellisten syiden vuoksi. Mutta muutoin he eivät tule töihin. Näin he virtsaavat lajinsa päälle, avautui Skinstad Nettavisenille.
Ilta-Sanomat tiedusteli Kerttu Niskasen näkemystä Skinstadin puheista.
– Skinstadille voin sanoa, että kovat kestää! kuittasi Niskanen Ilta-Sanomille.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Hiihtofaneille karu uutinen – Suomen Cupin tv-tilanne täysin auki
- Joni Mäki teki rajun ratkaisun – pitkä yhteistyö päättyi
- Nooralotta Neziri teki paluun kynnyksellä kovan paljastuksen – ”Ällistyttävän kovia”
- IL: Jarkko Nieminen paljasti suuren houkutuksen – ”Pyyntöjä on tullut”
- Amanda Kotaja tykitti hurjan Suomen ennätyksen – maailmanennätysnainen jäi taakse
- Kristiina Halonen jäi kauas ennätysvauhdista – taustalla pitkä ongelmakierre
- Ruotsin hiihtotähti teki kohusiirron Norjaan – paljasti suoraan syynsä
- Autourheilun supertähti on poissa – fanit ympäri maailmaa järkyttyivät
- Jasmi Joensuu teki kovan tilin – näin paljon hiihtotähti nosti rahaa
- Carlos Alcarazin karu uutinen järkyttää – Wimbledon kokee valtavan menetyksen
- Ruotsin hiihtotähti teki kohusiirron Norjaan – paljasti suoraan syynsä
- Jasmi Joensuu teki kovan tilin – näin paljon hiihtotähti nosti rahaa
- 19-vuotias huippulupaus potkittiin maajoukkueesta tv-ohjelman vuoksi
- Ilkka Herola kuittasi muhkeat bonukset olympiamenestyksestä
- Autourheilun supertähti on poissa – fanit ympäri maailmaa järkyttyivät
- Emma Tainio paljasti hurjan leirireissun – hätänumeroon soitettiin Portugalissa
- Ruotsin tähtilupaus keskeytti kautensa – taustalta paljastui vakava syömishäiriö
- Nooralotta Neziri teki paluun kynnyksellä kovan paljastuksen – ”Ällistyttävän kovia”
- Saara Keskitalo räjäytti heti kauden avauksessa – hurja aika Italiassa
- IL: Jarkko Nieminen paljasti suuren houkutuksen – ”Pyyntöjä on tullut”