Poikaystävä järjesti melkoisen yllätyksen – naishiihdon supertähti tiputti sitten todella intiimin paljastuksen
Planican MM-kisoissa kaksi kultaa napannut Ebba Andersson on saanut kotimaassaan Ruotsissa huomiota urotekojensa jälkeen. Andersson esiintyi hiljattain ”Carina Bergfeldt” -nimisessä talk show’ssa.
Kesken lähetyksen odotti melkoinen yllätys. Anderssonin poikaystävä, hiihtäjä Gustaf Berglund, oli lähettänyt naiselle oman tiedustelunsa fanikysymyksien sekaan.
– Kuinka monta kertaa hän on maksanut autovakuutuksen omavastuun? tiedusteli mies.
Andersson ällistyi kuulemastaan.
– Haluaako hän minut huonolle tuulelle vai mitä? Mitä ihmettä hän ajattelee? sanaili Andersson ja myönsi joutuneensa maksunaiseksi useaan otteeseen.
Andersson kertoi, ettei hän pidä itseään erityisen huonona kuskina. Huomio karkaa kuitenkin välillä auton ratissa; sen ovat saaneet kokea jo ainakin yksi pylväs ja yksi parveke.
Andersson sekoitti kunnolla pakkaa, kun hän puhui vessakäynneistään Pekingin olympialaisissa. Hän kertoi pitäneensä huonekaverinsa Emma Ribomin kanssa erityistä listaa.
– Meillä oli huoneessamme lista siitä, montako kertaa käymme vessassa ennen kisoja? Eikä kyse ollut pissatauoista, vaan raskaista pommituksista. Olin tämän listan kärjessä heti avauspäivänä. Aamusta kilpailun alkuun kahdeksan kertaa, ”valisti” Andersson yleisön riemuksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen
- Olympialaisten rakennustyöt rajusti myöhässä
- Kerttu Niskaselta raju paljastus Ylelle: ”Sanoin siinä jo ääneen, että olympialaiset olivat tässä”
- Presidentti Alexander Stubb lähtee olympialaisiin
- Hilla Niemelän somepostaus – somekansa riensi kommentoimaan
- Yle: Aino-Kaisa Saariselta koruton väite Johannes Kläbostä – ”Hänen ainoa akilleen kantapäänsä”
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Yle: Aino-Kaisa Saariselta koruton väite Johannes Kläbostä – ”Hänen ainoa akilleen kantapäänsä”
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen
- Kerttu Niskaselta raju paljastus Ylelle: ”Sanoin siinä jo ääneen, että olympialaiset olivat tässä”
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Hilla Niemelän somepostaus – somekansa riensi kommentoimaan
- Presidentti Alexander Stubb lähtee olympialaisiin
- Sami Jauhojärvi avautui Iivo Niskasesta: ”Se harmittaa minua”
- Voitelupäällikkö kertoo Ylelle – ”Lähes jokaisella suomalaishiihtäjällä on olympialaisissa mukana uusia kohusuksia
- Krista Pärmäkoski saa huiman kunniatehtävän olympialaisissa – vierellä yllättävä Leijonat-pelaaja!