Sami Jauhojärvi pöyristyi näkemästään – esitti IS:lle karun epäilyn suomalaishiihtäjistä
Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen nosti välittömästi Planican MM-kisojen jälkeen kissan pöydälle. Miehen puheet ovat saaneet tukea myös Sami Jauhojärveltä.
Hämäläinen teki selväksi, että hiihtoväki ja media löivät Suomelle epärealistiset odotukset menestyksen suhteen Planican kisoissa. Hän kritisoi myös myös joukkueen isoa kokoa ja suomalaista valmennuskulttuuria.
Nykyään hiihtoasiantuntijana työskentelevä Sami Jauhojärvi on nyt kommentoinut noita Hämäläisen puheita Ilta-Sanomille. Mies teki selväksi, että Hämäläinen on oikeilla linjoilla.
– Näen Ismon ulostulon vahvana johtamisena. Hän uskaltaa puhua asioista niiden oikealla nimellä eikä hyssyttele. Hän myös näytti olevansa selvillä siitä, mitä kentällä tapahtuu, paalutti Jauhojärvi Ilta-Sanomille.
Jauhojärvi esitteli IS:n jutussa myös omia näkemyksiään suomalaishiihtäjien tekemisestä. Hän nosti esille esimerkiksi vapaan hiihtotavan tekniikan ja siihen liittyvät ongelmat. Jauhojärvellä oli kertoa karu viesti.
– En tiedä, kuinka paljon maajoukkuevalmennuksessa puututaan tekniikkaan – siinä olisi nimittäin paljon tehtävää. Toivottavasti valmentajat saisivat rauhaa, eikä pelkästään sitä, vaan että urheilijat olisivat myös valmiita vastaanottamaan oppeja. Ihan sama kuinka paljon asioita tuputetaan, jos kaveri ei ole vastaanottavainen, Jauhojärvi avautui IS:lle.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Huippuhiihtäjät epäröivät USA:n naailmacupia – maailmantilanne huolettaa
- Ilo ja tragedia samana päivänä – norjalaisparin järkyttävä kokemus
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Kuva lipsahti julki – Red Bullin F1-autosta kiusallinen tieto!
- Iso muutos Venäjällä – hiihtoliitto lakkautetaan
- Ampumahiihdon huippunimi jättää kilpakentät – Paineet veivät voimia
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Iso muutos Venäjällä – hiihtoliitto lakkautetaan
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!