Sellaista sekoilua – Krista Pärmäkoskelta lähti lapasesta MM-kisaurakan jälkeen
Hiihdon MM-kisoista tuli Suomen naisten osalta melkoinen pannukakku. Pettymys oli luonnollisesti suuri, mutta asiaan osattiin suhtautua myös hyvällä huumorilla.
Se tulee selväksi Jasmi Joensuun Instagram Storiesissa tekemästä julkaisusta. Naiset ovat siinä lähdössä pois pelipaikalta.
Taustalta soi Jore Marjarannan kappale ”Haaveet kaatuu” – joka sopii hyvin tunnelmiin – kun Pärmäkoski laulaa mukana. Hänen edessään on hattu, johon saa laittaa rahaa.
Eteen käveleekin maajoukkuekaveri Anne Kyllönen, joka antaa muutaman roposen Pärmäkoskelle.
– Mut ei hätää, Krista Pärmäkoski alko takomaan rahaa, naureskeli Jasmi Joensuu päivityksen yhteydessä.
Suomen hiihtotähdet ovat kertoneet MM-kisojen aikana saamistaan tylyistä viesteistä. Pärmäkosken tekemästä Instagram-päivityksestä selviää, että suurin osa palautteesta on ollut kannustavaa.
– Teiltä on tullut ihan hirmuisesti kannustavia viestejä kisojen aikaan ja varsinkin nyt viikonloppuna! Kaikki on hyvin ja kiitos jokaisesta kannustuksesta!
Maanantaina Pärmäkoskella oli ikävää kerrottavaa Instagramin puolella. Nainen oli saanut koronatartunnan tuliaisena maailmalta.
– Korona. Tätä tuliaista en olis reissusta kotiin tuomisina toivonut. Viime päivien taistelu väsymystä vastaan ei tsemppaamalla kääntynyt. Kolme vuotta pystyin tätä tautia välttämään. Holmenkollenin viikonloppu jää nyt ainakin väliin ja kisoihin palaan vasta kun olo on täysin terve, viestitti Pärmäkoski.
LUE MYÖS:
- Uskomaton kehitysloikka – Ella Mikkola ällistyi itsekin
- Ville Nousiainen ei vaiennut – tämän hän halusi sanoa Pärmäkoskesta ja Niskasesta Ylelle
- Päävalmentaja tiputti Ylelle raakoja faktoja Sonja Leinamosta
- Harri Kirvesniemi antoi IS:lle tuomionsa: Rukan suomalaisonnistuja ulos olympialaisista
- Kausi vasta alkoi: Dorothea Wierer teki ikävän paljastuksen
- Trondheimin maailmancup 2025
- Suvi Minkkinen myönsi suoraan totuuden Kaisa Mäkäräisestä: ”Kyllä se vähän ärsyttää”
- Hiihtotähti teki radikaalin ratkaisun ja jätti perheensä – huonosti kävi
- IS:ssä tyly viesti Janne Ahosen perheelle
- Suomen hiihtonaisen painajainen toteutui – ”Hävettää”
- Sami Jauhojärvi läimäytti oven kiinni – Suomen hiihtoässällä ei asiaa olympialaisiin
- IS:ssä tyly viesti Janne Ahosen perheelle
- Suvi Minkkinen myönsi suoraan totuuden Kaisa Mäkäräisestä: ”Kyllä se vähän ärsyttää”
- Jari Isometsältä tylyä vihjailua Iivo Niskasesta
- Hiihtotähti teki radikaalin ratkaisun ja jätti perheensä – huonosti kävi
- Suomen hiihtonaisen painajainen toteutui – ”Hävettää”
- Johannes Kläbon kuppi meni nurin – tylyä toimintaa Rukalla
- Poikkeuksellista sekoilua – Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää Suomen ampumahiihtotähtien touhua
- Suomen hiihtotähti heitti hanskat tiskiin – Virpi Sarasvuon reaktio oli harvinaisen selvä
- Yle: Janne Ahosta odotti koruton näky – johtopäätös oli synkkä