Legendaarinen Yle-ura ohi – näin kirjoitti Laura Arffman
Yksi legendaarinen Yle-ura päättyi sunnuntaina, kun Marjukka Havumäki jätti jäähyväiset katsojille.
Havumäki teki noin 40 vuoden uran Ylellä. Eläkkeelle siirtyvä Havumäki veti viimeisen uutislähetyksensä sunnuntaina.
Havumäen uran päättyminen keräsi monia reaktioita. Ylen urheilutoimittaja Laura Arffman kirjoitti myös kauniisti naisesta Instagram Storiesissa.
– Kiitos Marjukka Havumäki – muistan erityisesti, kun oltiin samassa ryhmässä edellisten studioiden esiintymiskoulutuksessa. Huumori ja heittäytyminen oli niissä hetkissä kyllä sun juttu. Kaikkea hyvää jatkoon! sanaili Arffman.
Arffmanilla oli itsellään viikonloppuna syytä juhlaan. Hän juhlisti näyttävästi 40-vuotissyntymäpäiväänsä.
– Synttäritanssi – ihan kreisi idea, mutta rakastin joka hetkeä ja joka ikistä vierasta juhlissa. Mitä suurin kiitos heittäytymisestä ja urheilumielestä. Ei enää yhteiskuvia, vaan pelkkää iloa ja tanssia. Tässä ryhmänumero koko komeudessaan.
– Monikaan juttu ei tänä vuonna ole mennyt putkeen, mutta hienojakin hetkiä on. Eilinen oli parasta. Ja jos jokin asia on koko elämän mittainen iso onnistuminen, niin ystävät. Eilen juhlittiin ennen kaikkea ystävyyttä, ikääntyminen oli siihen vain hyvä syy, kirjoitti Arffman Instagramissa.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Nooralotta Neziri poseerasi vähissä vaatteissa – pika-aiturilla on nyt syytä juhlaan
- Matilda Castrenista ulkonäöstä julkaistiin ”ei niin imarteleva kuva” – reaktio oli brutaali
- Ristomatti Hakola koki ikävän kohtalon – näin kommentoitiin SK:lle
- Vahvistus: Annimari Korte osallistuu MM-kisoihin
- Hiihdon maailmantähti ällistyi siitä, mitä hänen silmänsä todistivat Suomessa
- Jasmi Joensuu avasi suunsa – selvää puhetta rahasta
- Ampumahiihtäjien rakkaus kuoli – uusi kulta löytyi nopeasti
- Kamerat tallensivat: Saana-vaimo sai tarpeekseen Iivo Niskasen touhusta
- Suomen hiihtoässältä mieletön paluu – voitti kaikki
- Riitta-Liisa Lassila hehkui onnesta – ”Rakastan sinua kuuhun ja takaisin”
- Riitta-Liisa Lassila hehkui onnesta – ”Rakastan sinua kuuhun ja takaisin”
- Suomen hiihtoässältä mieletön paluu – voitti kaikki
- Kamerat tallensivat: Saana-vaimo sai tarpeekseen Iivo Niskasen touhusta
- Ampumahiihtäjien rakkaus kuoli – uusi kulta löytyi nopeasti
- IS:ssä paljastus Anne Kyllösen henkilökohtaisesta elämästä
- Merkittävä muodonmuutos – Lindsey Vonn esitteli vartaloaan
- Naisurheilijoilta vietiin kangasta haarojen välistä – seuraukset olivat melkoiset
- Kristiina Mäkelä jäi kaipaamaan jääkiekkomiestä
- Robert Heleniukselta harvinainen esiintyminen tunnetun rakkaansa kanssa
- Hiihdon maailmantähti ällistyi siitä, mitä hänen silmänsä todistivat Suomessa