Hiihtotähti yritti pysyä Therese Johaugin kyydissä – maksoi hirvittävän hinnan
Helene Marie Fossesholm on yksi Norjan hiihdon suurista toivoista. Hän voitti junioriurallaan muun muassa kolmen nuorten maailmanmestaruutta.
Fossesholm ilahdutti myös vuoden 2021 aikuisten MM-kisoissa, kun hän ankkuroi Norjan naisten viestikultaan. Sen jälkeen kävi huonosti.
Nuorukainen lähti mukaan raakaan leikkiin vuoden 2021 kerätreeneissä. Hän harjoitteli yhdessä Therese Johaugin kanssa ja yritti pysyä hänen kyydissään myös korkeassa ilmanalassa. Hinta oli lopulta kova.
Pari kuukautta myöhemmin Fossesholm myönsi harjoitelleensa itsensä ylikuntoon. Vielä alkutalven 2021–2022 kisoissa nähtiin yksittäisiä hyviä kisoja, mutta esimerkiksi Pekingin olympiakisat olivat kunnon mahalasku.
Sen jälkeen Fossesholm puhalsi pelin poikki. Hän lopetti ammattimaisen harjoittelun täysin kolmeksi kuukaudeksi. Oli aika palautua.
– Jos en olisi tehnyt niin, en olisi tullut takaisin. Ainoa mahdollisuus tulla takaisin oli hieman himmata ja kesyttää villihevosta. Olen yli-innokas, ja joskus pitää hieman rauhoittua. Minusta on tullut parempi ottamaan rauhallisemmin. Ympärilläni on tukijoita, jotka auttavat minua, kiitteli Fossesholm tukijoitaan ja Norjan hiihtoliittoa.
Fossesholm otti myös päättyneen kauden varsin maltillisesti. Vasta 21-vuotias huippulupaus sai uuden mahdollisuuden, sillä hänet valittiin Norjan naisten maajoukkueeseen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet