Janne Ahonen esiintyi viikonloppuna normaalimäen SM-kisoissa. Tällä kertaa ei ollut aihetta mitalikahveille, sillä veteraanihyppääjä jäi sijalle 11.

Ahonen nähtiin viime vuonna suurmäen SM-kisoissa. Silloin mies nappasi pronssia itselleen tutusta Lahden mäestä.

Ahosen touhu herättää monenlaisia reaktioita. Ilta-Sanomat kertoo verkkosivuillaan, että osa katsoi ”pahansuopaisesti”, kun mäkilegenda ilmoitti lähtevänsä jälleen SM-kisoihin.

45-vuotias Ahonen itse kertoi Ilta-Sanomille lähteneensä pitämään hauskaa. Hän myönsi IS:lle, että kroppa ei enää yksinkertaisesti ole riittävässä kunnossa huippuhyppyihin.

– En tiedä, miten paljon muutoin niistä aktiiviaikojen hypyistä oli hyötyä, kun työkalut – eli kroppa – ei ole enää siinä kunnossa, että huippuhypyt olisivat mahdollisia.

– Pää ja ajatus olisivat edelleen halunneet pitkiä siivuja, mutta jos jaloissa ei ole tehoja, niin sellainen ei vain ole mahdollista. Mutta olihan se etukäteen tiedossakin, Ahonen kuittasi Ilta-Sanomille.

Tästä Ilta-Sanomien juttu.