Maria Huntington poseerasi rakkaansa kanssa – avautui vaikeasta aiheesta suhteessa

Seitsenottelija Maria Huntington on tällä hetkellä harjoitusleirillä Teneriffalla. Hän valmistautuu monen muun urheilijan tavoin tulevaan kesäkauteen etelässä.
Huntington on tunnettu pääosin urheilua koskevista päivityksistään. Hän päätti kuitenkin leirin yhteydessä tehdä hieman henkilökohtaisemman julkaisun Instagramissa.
Huntington, jonka viime kausi meni ikävästi pieleen vammojen vuoksi, kirjoitti suhteesta kumppaniinsa Rikuun.
– Kulunut kevät on testannut meidän parisuhdetta monella rintamalla. Se olis voinut ajaa meitä erilleen, mutta toikin meitä entistä läheisimmiksi. Ollaan opittu toisistamme paljon uutta, tuettu toisiamme surun keskellä ja kannustettu ottamaan rohkeita askeleita eteenpäin.
– Tuun aina olemaan onnellinen siitä, että oon löytäny rinnalleni tyypin joka tukee mun unelmia, kantaa mua heikoimmilla hetkillä ja jakaa samat arvot tulevalle elämälle. Nähdään taas kolmen viikon päästä… avautui Huntington.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää