Suomen hiihtotähti tiputti uutispommin – IS:lle ladattiin tylyä tekstiä

Maajoukkuehiihtäjä Anne Kyllönen yllätti maanantaina monet Instagram-päivityksellään. Hän kertoi olevansa tyytymätön tähän kauteen ja tekevän ”isoja muutoksia” harjoittelun suhteen.
– Tämän kauden parhaat tulokset ovat olleet sitä tasoa mikä on parhaina kausina ollut perustasoa. Joten nyt on aika tehdä muutoksia omaan tekemiseen jotta selkeä tason nosto parhaiden vuosien tasolle olisi mahdollista, selvitti Kyllönen ajatteluaan.
35-vuotiaan urheilijan peliliike on herättänyt keskustelua hiihtopiireissä. Kaiken nähnyt lajilegenda Harri Kirvesniemi on esittänyt oman näkemyksensä Ilta-Sanomissa.
Kyllönen ilmoitti haluavansa taistella jatkossa jopa palkintopallisijoista maailman huippujen houkossa. Kirvesniemi tyrmää nuo haaveet.
– Eihän tuo kovin realistiselta kuulosta. Aika monta vuotta on mennyt niin, että palkintopallipaikka ei ole ollut hänellä kovin lähelläkään, Kirvesniemi sanoi Ilta-Sanomille.
– Ymmärtääkseni hänellä ei ole ollut valtavan suuria ongelmia, joiden takia tuloksiin olisi viime kausina jäänyt paljon pelivaraa. Tason vakiinnuttaminen kymmenen parhaan joukkoon vaatii nykytasoon nähden huikeaa tasonnostoa, paalutti Kirvesniemi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”