Auts: Farssin ainekset – Suomen yleisurheilutähdet sanoivat ei kiitos mestaruuskisoille

Suomen Urheiluliitto (SUL) joutui toukokuun alussa kohun keskelle, kun pikajuoksija Samuli Samuelsson kritisoi Pohjoismaiden mestaruuskisojen omavastuuosuuksia Ylen haastattelussa.
Suomen Urheiluliitto perii jokaiselta maajoukkueeseen nimetyltä urheilijalta 400 euron omavastuuosuuden. Esimerkiksi viestijoukkue joutuu siis pulittamaan yhteensä 1 600 euroa yrittäessään kovaa aikaa.
– On se aika perseestä, että maksan siitä, että meillä olisi mahdollisuus päästä Euroopan mestaruuskisoihin. Suomen Urheiluliitto ei selkeästi näe, että PM-kisa olisi tärkeä meille. Liitto laittaa meidän viestijoukkueen jokaisen jäsenen maksamaan 400 euroa per naama. Olen todella pettynyt liiton toimintaan tässä tilanteessa, Samuelsson täräytti Ylelle.
Suomen joukkue kisoihin on nyt valittu. PM-kisat järjestetään 27.-28. toukokuuta Kööpenhaminassa Österbron stadionilla. Mukana on myös Samuli Samuelsson ja viestijoukkue.
– PM-kilpailu tarjoaa mahdollisuuden nähdä missä menemme näin kauden alussa suhteessa muihin Pohjoismaihin niin yksittäisissä lajeissa kuin lajiryhmissä. PM-kilpailu on urheilijoille mahdollisuus myös rankingpisteiden kerryttämiseen C-kategorian kilpailussa, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) General Manager Jani Tanskanen SUL:n tiedotteella.
– Joukkue on kasattu yhteistyössä lajivalmentajien kanssa valintajärjestelmän kriteerien mukaisesti. Kaikilla urheilijoilla on SUL:n Maajoukkue-valmennusryhmän yleisen sarjan tulosraja saavutettuna joko lajissa, johon osallistuu tai rinnakkaislajissa.
Monet kovat suomalaistähdet eivät ole mukana. EM-mitalistit Topi Raitanen, Kristiina Mäkelä, Wilma Murto ja Reetta Hurske loistavat poissaolollaan. Monilla isoilla nimillä ei ole suurta tarvetta ranking-pisteiden keräämiseen.
– Osalle valintakelpoisista urheilijoista PM-kilpailujen ajankohta oli sellainen, ettei se sovi henkilökohtaiseen kilpailusuunnitelmaan, selvitti Tanskanen tiedotteella.
Suomen joukkue/PM-kilpailut
Suomen joukkue yleisurheilun PM-kilpailuissa Kööpenhaminassa 27.-28. toukokuuta.
Miehet,
100 m: Samuli Samuelsson Ikaalisten Urheilijat, Riku Illukka Vantaan Salamat, Santeri Örn Polvijärven Urheilijat
200 m: Oskari Lehtonen Nurmijärven Yleisurheilu, Viljami Kaasalainen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Eljas Aalto IF Sibbo Vargarna
400 m: Viljami Kaasalainen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Eljas Aalto IF Sibbo Vargarna
800 m: Joonas Rinne Saarijärven Pullistus, Ville Lampinen Kenttäurheilijat -58 Vantaa, Santtu Heikkinen Lempäälän Kisa Yleisurheilu
1500 m: Santtu Heikkinen Lempäälän Kisa Yleisurheilu, Joonas Rinne Saarijärven Pullistus
110 m aj: Ilari Manninen Jyväskylän Kenttäurheilijat
400 m aj: Tuomas Lehtonen Liedon Parma
3000 m ej: Eemil Helander Jyväskylän Kenttäurheilijat
Korkeus: Daniel Kosonen Tampereen Pyrintö
Seiväs: Juho Alasaari Laihian Luja, Tommi Holttinen Turun Urheiluliitto
Moukari: Henri Liipola Tammelan Ryske, Aaron Kangas Kankaanpään Seudun Leisku, Tuomas Seppänen Noormarkun Nopsa Pori, Aleksi Jaakkola Vehmaisten Urheilijat Tampere
Keihäs: Teemu Narvi Kankaanpään Seudun Leisku
4x 100 m: Samuli Samuelsson Ikaalisten Urheilijat, Riku Illukka Vantaan Salamat, Santeri Örn Polvijärven Urheilijat, Oskari Lehtonen Nurmijärven Yleisurheilu
Naiset,
100 m: Johanna Kylmänen Raision Kuula, Anna Pursiainen Espoon Tapiot, Lotta Kemppinen HIFK-Friidrott Helsinki
200 m: Anniina Kortetmaa Jyväskylän Kenttäurheilijat, Mette Baas Joensuun Kataja, Aino Pulkkinen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Anna Pursiainen Espoon Tapiot
400 m: Mette Baas Joensuun Kataja, Milja Thureson Turun Toverit, Aino Pulkkinen Jyväskylän Kenttäurheilijat
1500 m: Nathalie Blomqvist IK Falken Pedersöre, Ilona Mononen Lahden Ahkera
5000 m: Nina Chydenius Gamlakarleby Idrottsförening Kokkola, Ilona Mononen Lahden Ahkera
100 m aj: Annimari Korte HIFK-friidrott Helsinki, Saara Keskitalo Espoon Tapiot.
400 m aj: Kristiina Halonen Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Laura Loponen Lahden Ahkera
Seiväs: Elina Lampela Oulun Pyrintö, Saga Andersson Esbo Idrottsförening
3-loikka: Jessica Kähärä Mikkelin Kilpa-Veikot
Kuula: Senja Mäkitörmä Varpaisjärven Vire Lapinlahti, Eveliina Rouvali Kuopion Reipas
Kiekko: Salla Sipponen Tampereen Pyrintö, Helena Leveelahti Virtain Urheilijat
Moukari: Krista Tervo Karhulan Katajaiset Kotka, Suvi Koskinen Kauhajoen Karhu
Keihäs: Sanne Erkkola Turun Urheiluliitto
4 x 100m: Johanna Kylmänen Raision Kuula, Anniina Kortetmaa Jyväskylän Kenttäurheilijat, Anna Pursiainen Espoon Tapiot, Aino Pulkkinen Jyväskylän Kenttäurheilijat.
4 x 400 m: Mette Baas Joensuun Kataja, Milja Thureson Turun Toverit, Aino Pulkkinen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Kristiina Halonen Lappeenrannan Urheilu-Miehet.
Lähde: SUL:n tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”