Ella Junnilaa odotti ikävä yllätys kisapaikalla – Reetta Hurskeen reaktio ei jätä mitään epäselväksi

Suomalaisten yleisurheilijoiden kaudet ovat pääsemässä kunnolla vauhtiin. Myös korkeushyppääjä Ella Junnila oli sunnuntaina tulessa.
Kaikki ei kuitenkaan mennyt käsikirjoituksen mukaan. Junnila paljasti sunnuntaina Instagramissa, että järjestäjät olivat tarjonneet oman yllätyksensä kilpailijoille.
– Täällä sitä eletään, huppu-urheilijan arkea. Kisakauden aloitusta! aloitti SE-nainen päivityksensä.
– Matkat venyy ja majoittumaan pääsee vasta yhden aikaan. Hotellilla huoneet hukassa, avaimet ei toimi ja ilmastointi on rikki. Huonekavereitakin on siunaantunut kolme. Kisajärjestäjiä ei mailla eikä halmeilla, joten ei mitään tietoa mistään kisaan liittyvästä, naureskeli Junnila.
Junnila oli liikkeellä asenteella. Pienet vastoinkäymiset eivät naisen mieltä lannistaneet.
– Silti puhkun intoa kun pieni lapsi. Tää on ihan parasta, päätti Junnila.
Pika-aituri Reetta Hurske osasi ilmeisesti samastua Junnilan koettelemukseen.
– Noista kisareissuista sais kyllä niin monia tarinoita kerrottua. Tsemppiä kisaan, viestitti Hurske.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden