Ismo Lehkonen sanoi sen ääneen – täräytti Ylellä kovan väitteen Kaapo Kakosta ja Mikko Rantasesta
Suomen jääkiekkomaajoukkueen MM-kisat eivät ole lähteneet liikkeelle täysin toivotulla tavalla. Takana on tiukka voitto Saksasta ja tappiot USA:lle sekä Ruotsille. Kaikki NHL-tähdet eivät ole loistaneet toivotulla tavalla.
NHL:n runkosarjassa yli 50 maalia viime kaudella paukuttanut Mikko Rantanen sekä viimeksi MM-kisoissa loistanut Kaapo Kakko ovat väläyttäneet vain ajoittain. Etenkin Rantaselta odotetaan paljon, paljon enemmän.
Ainakin Ylen asiantuntijana MM-kisoissa toimiva Ismo Lehkonen on esittänyt oman arvionsa kaksikon tekemisestä. Lehkonen arveli parin ”pakottavan” peliään toistaiseksi MM-kaukalossa.
– Heillä on Leijonien pelitavan kanssa kiistatta hakemista. He koittavat mukauttaa omaa pelaamista tuohon Suomen pelitapaan. Se ei oikein lähde rullaamaan hyvällä tavalla, arvioi Lehkonen Ylelle.
Lehkonen esitti myös mielenkiintoisen väitteen kaksikon suhteesta. Hän muistutti, että Rantanen ja Kakko tuntevat hyvin toisensa kesäharjoituksista Turun seudulta.
– Kun Mikolla ja Kaapolla on myös tämä isoveli-pikkuveli-asetelma, niin isoveli pystyisi vähän pikkuveljeä taputtelemaan pyllylle, että älä pure hammasta niin kovasti. Pelataan rennosti, Lehkonen pohti Ylelle.
Lehkonen toivoisi Rantasta ja Kakkoa samaan ketjuun. Rantanen on toistaiseksi pelannut Teemu Hartikaisen ja Sakari Mannisen kanssa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pahin mahdollinen ajoitus: Nooralotta Neziri sai ikävän takaiskun juuri ennen Kalevan kisoja
- Jere Murto ennen EM-Kisoja: kivut olivat niin kovat, ettei kävely onnistunut
- Kalle Palander sai yllättävän otteluhaasteen – näin maailmanmestari reagoi
- ME-miehen loukkaantumisesta tuore tieto – nyt tuli ratkaiseva käänne
- Ampumahiihdon superpari jakoi suuren uutisen – MM-kisat jäävät välistä
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- Veera Mattila kertoo salaisuutensa – lapsuus maatilalla näkyy yhä arjessa
- Santtu Heikkinen avasi vaikean jaksonsa Ylelle – ”Tuntui, ettei tästä tule mitään”
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Täysin ylivoimainen suoritus – suomalaiskonkari kirjoitti historiaa
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- Ampumahiihdon superpari jakoi suuren uutisen – MM-kisat jäävät välistä
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- EM-kisojen alla yllättävä ilmoitus – eurooppalaistähti lopettaa uransa välittömästi
- Veera Mattila kertoo salaisuutensa – lapsuus maatilalla näkyy yhä arjessa
- Santtu Heikkinen avasi vaikean jaksonsa Ylelle – ”Tuntui, ettei tästä tule mitään”
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- Täysin ylivoimainen suoritus – suomalaiskonkari kirjoitti historiaa