Nyt jysähti: Suomalaisheittäjältä mahtikaari – toinen suomalaistähti pahasti hukassa

Moukarinheittäjä Silja Kosonen on aloittanut kesäkauden Tour de Hammer -sarjan kisan voitolla Vantaalla.
Kosonen oli hurjassa iskussa. Hän heitti kauden kotimaisen kärkituloksen 72,81. Sarja oli vakuuttava 69,70, 69,79, 70,00, 72,45, 71,99 ja 72,81.
– En tiedä olenko koskaan heittänyt noin tasaista sarjaa. Tuntuu, että se oli paras ikinä, Kosonen kommentoi SUL:n tiedotteella.
– Piti odottaa, että tuuli tyyntyi ennen viimeistä heittoa. Ilma tuntui aika vilpoiselta, varsinkin kun on justiinsa tullut leiriltä Teneriffalta, Kosonen tuumi.
Kosonen leireili siis hiljattain Espanjan lämmössä. Hän kertoi tuon rupeaman olleen onnistunut.
– Siellä tuli sellaisia rentoja heittoja ja puntti kulki hyvin.
Moukarin SE-nainen Krista Tervo on kärsinyt viime aikoina terveysmurheista. Nyt hän romahti tulokseen 63,99.
– Tämä kilpailu oli eräänlainen testi. Mietittiin tullaanko, mutta tultiin kuitenkin ja siinä tuli muutama hyvä heitto. Ne vaan menivät sektorista ohi, Tervo avautui SUL:n tiedotteella.
– Vähän on vielä ongelmia hermotuksen kanssa, mutta nyt on menty kohti parempaa. Sieltä on pitkiä heittoja tulossa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”