Nyt se varmistui: Reetta Hurske joutuu kovaan kyytiin

Paavo Nurmi Games järjestetään Turussa 13. kesäkuuta. Yksi mielenkiintoisimmista lajeista on naisten pika-aidat.
Luvassa on melkoinen kattaus. Reetta Hurske, Annimari Korte, Nooralotta Neziri ja Lotta Harala esiintyvät turkulaisyleisön edessä.
Haaste tulee olemaan kova. Vastaan tulee Euroopan eliittiä.
– Nyt Paavo Nurmi Games on heille mainio paikka testata alkukesän kuntoa. EM-hallien 60 metrin mitalistien Nadine Visserin ja Ditaji Kambundjin lisäksi saimme kilpailuun mukaan 100 metrin aitojen hallitseva Euroopan mestarin Puolan Pia Skrzyszowskan, sanoo kisojen urheilijahankinnoista vastaava Arttu Salonen SUL:n tiedotteella.
Hurske voitti EM-hallikultaa viime talvena. Skrzyszowskalle jäi kuitenkin varmasti hampaankoloon, sillä hän ei pystynyt loukkaantumisen vuoksi osallistumaan kisoihin. Puolalaistähti oli ainoa eurooppalainen, joka paineli tänä vuonna 60 metrin aidat nopeammin kuin Hurske.
– Taistelu finaalipaikoista tulee olemaan tasainen, mutta alkukauden ja talven tulokset kertovat, että Suomen kärkinelikko on jälleen mainiossa vireessä, jatkoi Salonen.
400 metrin aiturille Viivi Lehikoiselle on myös pyritty rakentamaan sopiva joukko vastustajia.
– Olen rakentanut 400 metrin aitoihin tasaista taistelua, jossa Lehikoisella on mahdollisuus juosta vähintään alkukauden paras aika. Hänellä on siinä vaiheessa jo hyvin kilpailuja alla, jota hyvät ajat 400 metrin aidoissa yleensä vaativat, Salonen selvitti.
Turussa Lehikoinen kohtaa esimerkiksi Jamaikan Shiann Salmonin, joka juoksi 400 metrin aidat viime vuonna aikaan 53,82, sekä britit Jessie Knightin ja Lina Nielsenin, jotka aitoivat viime kesänä ajat 54,09 ja 54,73
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Nyt saatiin ikävä paljastus Emil Ruusuvuoresta
- Kaisa Mäkäräinen ilahdutti harvinaisella rantakuvalla – myönsi toivovansa yhtä asiaa
- Nyt se on virallista – hiihtotähdet rakastuivat
- Shokeeraavia syytöksiä – ällistynyt Suomen hiihtotähti nousi otsikoihin Norjassa
- Aikapommi tikittää – Johannes Kläbon raju temppu vuoti julkisuuteen
- Uusi käänne: Jelena Isinbajevan temppu paljastui – Venäjällä repesi raivo
- Suomalainen maailmanmestari tiputti shokkiuutisen – päävalmentajalta suoraa tekstiä Ylelle
- Se oli siinä – suomalainen pikajuoksija veti johtopäätöksensä raskaan kauden jälkeen
- Todellinen syyspommi – Suomen ennätys uusiksi komealla kaarella
- Nooralotta Nezirin näyttävä asu sai fanit hullaantumaan – ”Kyllä noilla muodoilla…”
- Kaisa Mäkäräinen ilahdutti harvinaisella rantakuvalla – myönsi toivovansa yhtä asiaa
- Se oli siinä – suomalainen pikajuoksija veti johtopäätöksensä raskaan kauden jälkeen
- Nooralotta Nezirin näyttävä asu sai fanit hullaantumaan – ”Kyllä noilla muodoilla…”
- Sara Lappalainen hankki uuden auton – yksi asia sai nopeasti naisen ällistymään
- Nyt se on virallista – hiihtotähdet rakastuivat
- Krista Pärmäkoski laittoi tuulemaan – Riitta-Liisa Roponen jäi kuin nalli kalliolle
- Suomalainen maailmanmestari tiputti shokkiuutisen – päävalmentajalta suoraa tekstiä Ylelle
- Maria Huntington palasi ”tyttöjen lomalta” – teki kotiin päästyään ison muutoksen elämäänsä
- Shokeeraavia syytöksiä – ällistynyt Suomen hiihtotähti nousi otsikoihin Norjassa
- Uusi käänne: Jelena Isinbajevan temppu paljastui – Venäjällä repesi raivo