Suomen olympiatähden ura päättyi – paljasti nyt Ylelle koko karun totuuden
Kolme kertaa Suomea olympialaisissa edustanut Samu Torsti lopettaa uransa. Hän kertoi asiasta muun muassa sosiaalisessa mediassa.
– Kun kaikki on sanottu ja tehty, on aika astua sivuun. Mun matka alppihiihtäjän on tullut päätökseen ja ura on lopetusta vaille valmis, kirjoitti Torsti Instagram-päivityksessään.
– Joskus aikanaan ajattelin että toivottavasti mulla on takki aivan tyhjä ja äijästä mehut puristettu pois kun mä lopetan. Nyt se hetki on koittanut.
– Taaksepäin katsoessani pystyy helposti toteamaan että ompahan ollut pitkä matka. Muistan kuinka 2004 Söldenin jäätiköllä, näin ekaa kertaa kuinka polvet ovat hienosti saman suuntaiset ja suksi teki leikkaavan käännöksen. Ei se ollut rakkautta ensisilmäyksellä, mutta melkein kuitenkin, jatkui tunnelmointi.
Ski Sport Finlandin tiedotteella Torsti kertoi myös ratkaisunsa taustoja.
– Viime keväänä ja sitä edellisenäkin olen miettinyt lopettamista. Tavoitteeni on aina ollut päästä maailman huipulle. Enää en nähnyt sitä mahdollisuutta edessäni. Kyse on myös siitä onko omat ja ympäristön resurssit sillä tasolla, että tavoitteen voi saavuttaa. Näen sen vaateen mitä maailman huipulle pääseminen vaatii, eikä siihen kukaan yksin pysty. Se vaatii isomman tuen ja organisaation, avautui Torsti.
Torstin Ylelle antamasta haastattelusta selviää, että lopettaminen ei ollut aivan kirkossa kuulutettu juttu. Jääminen ulos maajoukkueesta sinetöi kuitenkin päätöksen.
– Se sinetöityi sillä, kun kuulin, että ei ole maajoukkuepaikkaa tarjolla. Vaikka se olisi ollut, niin en tiedä. Uskoisin, että lopputulema olisi silti ollut sama, mutta se sinetöi asian, avasi Torsti Ylelle.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet