Nooralotta Neziri lateli IL:lle suoraa tekstiä

Jyväskylässä odottaa keskiviikkona ainakin paperilla jännittävä aitakisa. Annimari Korte, Reetta Hurske, Nooralotta Neziri ja Lotta Harala ovat mukana Motonet GP:ssä.
Erilaiset vammat ja terveysmurheet ovat vaivanneet monia naisista. Nyt on kuitenkin merkkejä paremmasta.
60 metrin aitojen EM-kultamitalisti Hurske myönsi SUL:n tiedotteella odottavansa innolla kohtaamista.
– Kyllä se ainakin itselle tuo jännitystä eri tavalla, kun kaikki ovat taas viivalla pitkästä aikaa, Hurske sanoi.
– Aika tiheästi tulee kilpailuja nyt. Näitten välissä ei ehdi kauheasti tekemään mitään muuta. Siksi olen Savonan jälkeen treenannut kovaa. Treeneissä on nyt loppuviikosta ollut ehkä vähän jähmeämpää treenirasituksen vuoksi, mutta uskon, että keskiviikkona irtoaa jo eri tavalla, Hurske arvioi tilannettaan.
Neziri teki Iltalehden haastattelussa harvinaisen selväksi oman tilanteensa. Odotukset eivät ole stratosfäärissä. Hän kertoi aloittaneensa kunnon juoksuharjoittelun viime kesän kantapääleikkauksen jälkeen vasta tämän vuoden puolella.
– Tammikuussa aloin juoksemaan kovaa. Maaliskuussa aloitin aitojen kanssa ja huhtikuusta asti olen juossut kovaa aitoja, avasi Neziri Iltalehdelle.
Neziri kellotti toukokuussa Jyväskylässä varsin mainion ajan 13,04. Neziri myönsi yllättyneensä noin kovasta kellotuksesta.
– Ei ole ollut lainkaan sellaista reenaamista, mitä normaalisti. 13,04 on harjoitustaustaan nähden kova tulos. Olin myönteisesti yllättynyt. Toivon, että aika tipahtaisi selvästi alas, mutta en lähde uhoamaan mitään. Tavoittelen kauden aikana 12,8 -kuntoa, selvitti Neziri Iltalehdelle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää