Suomalainen naisjuoksija lähti rannalle – julkaisi kuvan, joka sai haukkomaan henkeä: ”Uuuulallaaaa”
Pikajuoksija Karoliina Kujanpää on kertonut sosiaalisessa mediassa olevansa lomalla. Hän on suunnannut Kyprokselle.
Kujanpäällä on ollut viime vuosina vaikeaa urheilullisesti. Nainen on kärsinyt ikävistä terveysmurheista.
22-vuotias valkeakoskelainen kertoi viime syksynä ikävästä kokemuksestaan sydänlihastulehduksen kanssa.
– Vähän ajatuksia mun omien kokemusten perusteella sydänlihastulehduksesta, aloitti sprintteri Instagram-päivityksensä.
– Mitään muita vammoja väheksymättä sydänlihastulehdus on ollut kaikista paskinta paskaa, mitä mun urheilu uralla on ollut. Alun epätietoisuus, rintapistojen aiheuttamat ahdistuneet ja pelokkaat fiilikset sekä pistoksista johtuvat yölliset heräilyt, väsymys sekä monet lääkärikäynnit ovat tuntuneet melko rankoilta jutuilta. Lisäksi näin jälkikäteen sen vasta on paremmin ymmärtänyt kuinka vakavasta asiasta loppujen lopuksi on ollut kyse. Tän kaiken jälkeen terveyden merkitys on korostunut valtavasti, kirjoitti Kujanpää tuolloin.
Kujanpään satasen ennätys 11,81 on vuodelta 2021. Naisen tuore kuvapäivitys Kyproksen kuumuudesta sai hullaantuneen vastaanoton.
– Uuuulallaaaa, hirnui yksi.
– Wauu, sai toinen sanotuksi.
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti EM-kisoissa – Suomi jatkaa puhtaalla pelillä
- Toimittajalta kova ulostulo Immun illasta: ”Sirkusta rahoitti työnantajani Sanoma”
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken
- Armand Duplantis villiintyi voitonjuhlissa – juomat lensivät päälle
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Suomalaiskaksikko nappasi SM-kullat – Sonja Leinamo oli omaa luokkaansa
- Immu Fight Night 2026: Ottelijat, tulokset, uutiset
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Jere Karalahti esiintyi nyrkkeilykehässä – yksi asia jäi saavuttamatta: ”Ehkä tulevaisuudessa”
- Ampumahiihdosta iloinen perheuutinen – kaksi tähtinimeä odottaa vauvaa
- Draamaa miesten seiväskisassa – Armand Duplantis nosti riman ME-korkeuteen
- Suomi teki historiaa Nokia Arenalla – EM-kotikisat saivat hurjan käänteen
- Tätä Iivo Niskasen seuraajat osasivat odottaa – nyt tuli suloinen paljastus
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken