Synkkä uutinen Suomen hiihdosta vahvistui

Hiihtoliiton taloudellinen tilanne on ollut iso puheenaihe viime kuukausina. Liitto on nyt tehnyt ikävän ulostulon.
Hiihtoliitto tiedottaa, että se ja sen kaupallinen markkintointiyhtiö Nordic Ski Finland Oy ovat aloittaneet muutosneuvottelut toimenpiteet talouden tasapainottamiseksi.
Tavoitteena on talouden tasapainottaminen peräti 350 000 eurolla tilikauden loppuun mennessä (31.10.). Liiton mukaan urheilun ydintoiminnot eivät kuitenkaan ole vaarassa.
– Muutosneuvotteluiden ja säästötoimenpiteiden tavoitteiden taustalla ovat taloudelliset vaikuttimet. Yleinen hintatason nousu on vaikuttanut kokonaiskulujen ennakoitua suurempaan kasvuun. Suurtapahtumien kolmanneksi kivijalaksi rakennettu Helsinki Ski Weeks on saanut tapahtumana erinomaista palautetta, mutta ei ole ollut taloudellisesti kannattava, avattiin tiedotteella.
– Tilanne on valitettava. Tällä hetkellä toimenpiteet talouden tasapainottamiseksi ovat kuitenkin välttämättömiä, jotta pystymme turvaamaan toimintaamme, sekä huolehtimaan lajiemme elinvoimaisuudesta myös jatkossa.
– Reagoimme yleiseen hintatason nousuun jo kauden aikana, mutta sen vaikutukset kulujen kasvuun ovat olleet ennakoitua suurempia. Nordic Ski Finlandin taloudelliseen tilanteeseen on vaikuttanut erityisesti Helsinki Ski Weeks, joka on ollut taloudellisesti pettymys, toteaa Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen tiedotteella.
Muutosneuvottelut sekä talouden tasapainottamiseen tähtäävät toimenpiteet koskevat koko Hiihtoliiton ja Nordic Ski Finlandin henkilöstöä ja toimintoja. Neuvotteluiden piirissä on yhteensä 29 Hiihtoliitto ry:n työntekijää sekä neljä Nordic Ski Finland Oy:n työntekijää.
Lähde: Hiihtoliitto
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden