Huoli on suuri – mitä ihmettä Topi Raitaselle tapahtui?

Topi Raitanen voitti odotetusti 3 000 metrin estejuoksukisan Kalevan kisoissa. Hän vei soolojuoksun päätteeksi kultaa ajalla 8.31,93.
Raitanen ei ole kesäkuun alun hyvien juoksujen jälkeen päässyt toivottuun nousukuntoon. Lahden tulos ei sekään näyttänyt vielä toivottuja merkkejä.
– Läksin hakemaan vahvaa juoksua ja kiristämään viimeisellä 600 metrillä, jotta pääsen maistamaan pahan olon tunnetta. Alku tuntui ihan hyvältä, mutta lopussa en saanut vietyä itseäni niin tiukalle kuin oli tarkoitus. Oli sellaista laiskan miehen juoksua, Raitanen avasi SUL:n tiedotteella.
– Juoksu ei täysin vastannut niitä toiveita, mitä kisasta hain, myönsi mies.
Mikä on Raitasen laskevan tuloskunnon syy. Hän luetteli oman näkemyksensä.
– Harjoittelua, paljon kilpailuja, matkustusta, huonot yöunet, Raitanen luetteli syitä väsymykseen.
– Pitkää, rauhallista lenkkiä. Kovaa maksimitehoa vähemmän. Väsymystilan korjaamiseen ei ole mitään tarkkaa kaavaa. Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet parempia kuin sitä edelliset viikot. Parempaan suuntaan olen menossa, Raitanen kommentoi viime aikojen tekemistään.
Budapestin MM-kisat käynnistyvät noin neljän viikon päästä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää