Maailman kärkitulos – suomalaisässä jysäytti vaivihkaa hurjan kaaren

Suomalaisheittäjät ovat kilpailleet tällä viikolla myös muualla kuin Motonet GP:ssä. Yksi viikon hahmoista on ollut Aatu Kangasniemi.
17-vuotias Kangasniemi on kovan luokan lahjakkuus. Hän voitti viime vuonna alle 18-vuotiaiden EM-kisoissa hopeaa moukarissa ja pronssia kuulassa.
Nyt nuorukainen sai viisikiloisen kuulan (miesten kuula painaa 7,26 kiloa) kantamaan 20,80 metriä Klaukkalassa. Hän nousi Suomen 17-vuotiaiden poikien kaikkien aikojen tilaston kolmanneksi. Kyseessä on tämän vuoden maailman kärkitulos tuossa ikäluokassa.
Suomen ruotsinkielisen urheiluliiton mestaruuskilpailut alkoivat puolestaan Turussa. Naisten moukarinheiton voitti yllättäen 19-vuotias Charlotta Sandkulla tuloksella 61,33. Viime vuoden aikuisten EM-edustaja Sara Killinen jäi kolmanneksi heikolla tuloksella 57,39.
Sara Killinen sai viime vuonna lekan lentämään parhaimmillaan 71,02 metriä. Hän heitti tänä vuonna parhaallaan 67,93 Yhdysvaltojen yliopistosarjassa.
Miesten kiekonheiton voitti 48-vuotias legenda Frantz Kruger, jonka pisin heitto kantoi 55,01.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä uskomatonta dominointia maailmalla
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista
- Ella Junnila julkaisi pysäyttävän kuvan – näin totuus selvisi naiselle
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista