MM-kisatähti julkaisi bikinikuvan – naisella oli selvä viesti näille ihmisille
Hollannin Jorinde van Klinken onnistui upeasti yleisurheilun MM-kisoissa Tokiossa. Nainen nappasi komeasti hopeaa kauden parhaallaan 67,50. USA:n Valarie Allman voitti MM-kultaa.
Van Klinken on myös sosiaalisessa mediassa suosittu urheilija. Hän puhui hiljattain Instagramissa yhdestä aiheesta, joka oh herättänyt keskustelua naisen mukaan. Van Klinken jakoi bikinikuvan ja teki asioita selväksi.
– Tänä vuonna aika moni on kommentoinut, että näytän hoikemmalta/laihemmalta/kevyemmältä, ja haluaisin sanoa tästä muutaman asian painoon liittyen. Kyllä, olen laihtunut hieman viime kauden jälkeen. Sain tietää, että molemmissa polvissani on melko vakavaa rustovauriota, ja päätin pudottaa painoa vähentääkseni polviin kohdistuvaa kuormitusta ja toivoen tekeväni niille pitkällä aikavälillä hyvää terveyden kannalta, aloitti van Klinken.
– Täytyy sanoa, että kokemukseni mukaan oli helpompaa heittää pitkälle, kun olin raskaampi, etenkin kiekossa (mutta ehkä kuulani ei ollut tarpeeksi hyvä, että olisin huomannut eron?). Toisaalta viime vuosina naisten kiekossa on ollut paljon poikkeuksia tästä, sillä monet kilpakumppaneistani ovat varsin hoikkia eivätkä kovin painavia. Luulen, että olen itse edelleen yksi painavimmista kilpailijoista, ja se on ehdottomasti toiminut minulle.
– Sitten nopeudesta. Olen saanut aika paljon kommentteja myös siitä, että koska olen kevyempi, olen muka nopeampi tai liikun paremmin. Itse en kuitenkaan usko, että olisin koskaan ollut niin painava, että se olisi oikeasti heikentänyt nopeuttani. En siis koe, että nuo kommentit pitävät paikkaansa. Uskon yksinkertaisesti, että olen tänä vuonna saavuttanut sellaisen teknisen tason, että pystyn liikkumaan nopeammin ilman että tekniikka hajoaa. Minusta tuntuu, että olin jo painavampana yksi nopeimmista kilpailijoista.
Van Klinken halusi lopuksi yhteenvetona korostaa muutamaa asiaa.
– Monen on helppo takertua ”kauneusihanteisiin” tai heittäjinä meidän lajissamme katsoa maailman huippuja ja ajatella, että juuri heidän kehotyyppinsä on myös sinulle paras. Mutta minun viestini on, että terveys, nopeus ja voimantuotto ovat tärkeimpiä asioita, joiden pitäisi ohjata päätöksiäsi kehonpainon suhteen heittolajeissa.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”