Melkoista touhua: Seuraaja lähestyi Annimari Kortetta – nainen täräytti välittömästi suorat sanat

Annimari Korte kertoo monesti varsin seikkaperäisesti omasta harjoittelustaan sosiaalisen median puolella. Välillä löytyy myös asiantuntijoita ja ”asiantuntijoita”, jotka tarjoavat hänelle vinkkejä.
Korte kertoi Instagram Storiesissa, että hänen takareitensä aiheuttaa vaikeuksia. Aitatekniikka kärsii, kun jalka ei suoristu normaalilla tavalla.
– On tää välillä turhauttavan raaka laji takareisille. Reiluun kolmeen viikkoon en pystynyt juoksemaan aitoja ja kolmessa viikossa mennyt sellaiseksi, että tuntuu että koko takareisi lähtee irti, kun yrittää suoristaa siihen mihin pitäisi.
– Vaikka oon tehnyt paljon liikkuvuutta, ei mikään vastaa sitä, mitä aidan ylitys vaatii, kun äärimmäinen venytys ja voimantuotto samalla. Aina ei ole helppoa eikä kivaa.
– Tässä vaiheessa tänään tuntui, että lähtee takareisi irti, kirjoitti Korte ja julkaisi kuvan, jossa jalka ei suoristunut kunnolla.
Eräs seuraaja lähestyi Kortetta vinkkeineen videon ja kuvankaappauksen perusteella.
– Kuva valehtelee. Alemmassa alkaa jo koukistus kohti juoksuaskelta, ylempi aiemmin eli vielä ”kurotusvaiheessa”, väitti seuraaja.
Korte kiisti väitteen. Hän antoi palaa.
– Se on hienoa, että some on täynnä aitajuoksun ”asiantuntijoita”. Tavoite aitajuoksussa on, ettei etujalka koukistu siinä vaiheessa, kun jalka alkaa mennä maata kohti, koska silloin voimantuotto / jännitys jalasta katoaa. Mitä suorempana jalan saa maahan asti, sen parempi, valisti Korte.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää