Olivian, 20, rohkeat kuvat raivostuttavat – nainen suostui nyt melkoiseen kuvaussessioon
Voimistelija Olivia Dunne on ollut viimeisen vuoden aikana yksi yliopistomaailman puhutuimmista urheilijoista.
20-vuotias Louisianan osavaltionyliopiston (LSU) suojatti on onnistunut keräämään yli 13 miljoonaa seuraajaa eri sosiaalisen median palveluissa. Hän on tehnyt miljoonien dollarien arvosta yhteistyösopimuksia.
Mukana on tullut myös rajua kritiikkiä. Osa on sitä mieltä, että Dunnen urheilulliset meriitit eivät vastaa yhtään hänen palkkapussiaan.
Dunne on myös vastannut Elle-lehdessä ”seksistiseksi” tuomittuun kritiikkiin. Hän puhui hiljattain aiheesta Elle-lehden haastattelussa.
– He näkevät naisen voittavan. Joskus ihmisillä on paljon sanottavaa.
– Jos on nainen ja edelläkävijä, kääntyvät katseet monesti sinuun. Ihmiset vähättelevät ja sanovat, ettet tee kaikkea oikein ja ettet ansaitse näitä kaikkia mahdollisuuksia.
– En halua sanoa ”haistakaa v**tu”, mutta paras tapa saada heidät lopettamaan on jatkaa menestymistä ja omaa tekemistään, koska menestys ja rakkaus omaan tekemiseen jättää varjoon kaiken tuon, linjasi Dunne.
Dunne esiintyi Elle-lehden erittäin näyttävissä kuvissa. Hän teki selväksi, ettei voi itsekään uskoa päässeensä tuollaisiin otoksiin.
– Nipistäkää minua, sanaili Dunne.
LUE MYÖS:
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan