SE-aikansa menettänyt Valentin Kononen antoi palaa – laukoi suorat sanat näistä ajoista
Veli-Matti ”Aku” Partanen voitti torstaina 20 kilometrin kävelyn SM-kultaa SE-ajalla 1.19.25. Suomen ennätys oli Partasen valmentajan Valentin Konosen nimissä 1.20.42.
Partasen voittoaika alitti MM-kisojen tulosrajan 1.20.10. Partanen on jo aikaisemmin valittu kisoihin 35 kilometrille.
– 20 kilometriä on nyt päämatkani, mutta olen joutunut odottamaan nappisuoritusta tällä matkalla. Kun olen aikaisemmin harjoitellut 50 kilometriä varten, kaksikymppinen ei ole kulkenut. Mutta nyt tuli palkinto, Partanen sanoi SUL:n tiedotteella.
– Eilen kerroin Vallulle (Kononen), että 1.20 voisi mennä tänään. Hän vastasi, että se on täysin mahdollista. Olen tehnyt 15 kilometrin harjoituksia tällä vauhdilla, joten ennätys ei ollut yllätys, Partanen kertoi.
Kononen vahvisti suojattinsa sanat todeksi.
– Harjoitukset ja laktaatti ovat kertoneet, että Aku on kunnossa. Tekniikkakin on kunnossa. Siitä todisteena nyt ei tullut yhtään varoitusta, vaikka paikalla oli kolme kansainvälistä tuomaria, valmentaja Kononen kertoi SUL:n tiedotteella.
Partanen on 15:s kauden maailmantilastossa. Kononen teki selväksi näkemyksensä noista ajoista.
– En noita tilastoaikoja paljon perusta. Aikoja on tehty paljon Kiinassa ja ties missä. Sen tiedän, että keväällä Aku hävisi maailman parhaalle yhden minuutin, ja nyt Aku on selvästi paremmassa kunnossa. Ja vielä yksin kävellen, linjasi Kononen.
Aleksi Ojala otti kisan hopeaa. Jerry Jokinen taisteli pronssille.
Kalevan kisojen naisten keihäänheiton karsinnan voitti Emilia Karell tuloksella 55,00. Heitto lähti kolmannella yrityksellä.
– Kaksi ensimmäistä heittoa olivat aika huonoja. Oli vähän tyhjä olo kropassa. Olin kymmenes ennen viimeistä heittoa, joten oli pakko heittää vähän pidemmälle, Karell kommentoi SUL:n tiedotteella.
Elina Kinnunen oli karsinnan toinen kauden parhaallaan 54,31. Kesän kotimainen kärki Anni-Linnea Alanen oli kolmas heitettyään 52,01.
Nuorten kisoissa menestystä
Suomi sai torstaina ensimmäisen kultamitalinsa Euroopan nuorten kesäolympiafestivaaleilla Slovenian Mariborissa. Kultaa toi Pinja Kärhä, joka voitti moukarinheiton tuloksella 67,29.
Tuo heitto tuli kolmannella kierroksella. Tilanne meni jännittäväksi, sillä kaksi Kärhän ensimmäistä yritystä jäivät häkkiin.
– Kahden kierroksen jälkeen tunteet olivat aika kamalat, syke oli tosi korkealla ja pelotti. Mutta onnistuin! kommentoi Kärhä SUL:n tiedotteella.
– Rinki oli ehkä vähän karhea, muttei mitään ihmeellistä. Olin ennalta jo valmistautunut kaikkeen, Kärhä kertoi.
Kärhä on tänä kesänä heittänyt 16-vuotiaiden Suomen ennätyksen 69,63.
Tyttöjen seitsenottelussa Enni Virjonen otteli uuden ennätyksensä 5 633 pistettä. Se toi hänelle pronssia.
Lähde: SUL
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Janni Hussi paljasti tulonsa rallista – yritys takoo suuria summia
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla