SE-mies päätyi rajuun ratkaisuun – myönsi nyt karun totuuden
Lappeenrannan Motonet GP:ssä esiintyy keskiviikkona useita kovan luokan suomalaisnimiä. Mukana on myös kolmiloikan SE-mies Simo Lipsanen.
Lipsanen ei ole kilpaillut tänä vuonna vielä kertaakaan. Sesongin avaus on siirtynyt jalkavamman vuoksi.
– Aivan loppukeväästä jalkaterään tuli tuntemuksia, jotka eivät pienellä harjoituksen keventämisellä menneet ohi. Iskuttaminen piti jättää harjoituksista käytännössä kokonaan pois, eli loikka -ja juoksutreenit jäivät kuukauden ajaksi, joka luonnollisesti lykkäsi kilpailukauden avausta, Lipsanen kertoi SUL:n tiedotteella.
– Kesäkuun alusta pääsin takaisin lajitreenien pariin, ja nyt tilanne on hyvä, jatkoi Lipsanen.
Lipsasen nimissä on siis kolmiloikan Suomen ennätys 17,14 (vuodelta 2017). Lipsanen myönsi suoraan, että katse on jo ensi vuodessa. Silloin järjestetään EM- ja olympiakisat.
– Ensi kausi on itselleni iso vuosi. Tähtäin on tällä hetkellä jo siellä. Minulla ei ole rankingpisteitä, joten tämän kesän Budapestin MM-kisoihin pääsy edellyttäisi suoraa tulosrajaa, joka on 17,20 ja aika kova, Lipsanen avasi.
100 metrin aitojen SE-nainen Reetta Hurske on myös tulessa Lappeenrannassa. Hänellä on takana pieni treenijakso.
– Pari viikon treenijakso oli fyysisesti ja henkisesti ihan paikallaan. Nyt lähinnä juoksin vähän enemmän, mitä en alkukaudesta pystynyt tekemään, kun kisoja oli paljon, Hurske totesi SUL:n tiedotteella.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harvinainen avautuminen – Emma Tainio paljasti, mitä pikajuoksijan arki todella on
- Armand Duplantis myönsi huolensa – reisi petti juuri ennen EM-kisoja
- Suomalaislupaus teki kovan ratkaisun – keskeyttää koko kilpailukautensa
- Legendaarinen maailmanennätys rikkoutui vihdoin – 27 vuoden odotus päättyi
- Nooralotta Neziri paljasti kulissien takaisen taistelun – ”ärsytti aika ankarasti”
- Suomalainen superyllätys EM-kisoissa – ”Ihan sairaan iso yllätys”
- Suomen ennätys kohta uusiksi? – Hirmujuoksijalta kylmäävät sanat IL:lle
- Se oli siinä – Toni Keräseltä surkeita uutisia
- Laura, 30, kuoli liikenneonnettomuudessa – alppihiihdon MM-mitalisti loukkaantui vakavasti
- Venäjä-päätös kuohuttaa – Suomi vaatii toimia Kansainvälistä olympiakomiteaa vastaan