Se päättyi siihen: Annimari Korte romahti – teki kovan ratkaisun

Yleisurheilun Oulun Motonet GP:ssä ei tehty huikeita tuloksia. Voittajiksi ylsivät esimerkiksi Oliver Helander, Lotta Harala ja Eveliina Määttänen.
Helander heitti toisella yrityksellään 81,27. Mies pyöräytti tuossa heitossa myös nilkkansa ja päätti jättää leikin kesken sen vuoksi varotoimenpiteenä.
– Vähän nilkka pyörähti toisessa heitossa. Ei siinä kipua ole, mutta ei siihen uskaltanut oikein luottaa, vaikka kokeilinkin vielä kolmatta heittoa, Helander selvitti SUL:n tiedotteella.
– Ei tämä mikään iso juttu ole. Jos olisi ollut tärkeämpi kisa, niin olisin jatkanut heittoja. Voi se huomenna olla kipeä, mutta en ole huolissani, vaikka huonolta tilanne näyttikin videolta katsottaessa. Mutta oma tunne ei ollut niin paha, kuittasi keihästähti.
100 metrin aidoissa Lotta Harala paineli kahdesti alle 13 sekunnin. Alkuerissä meni 12,99 ja loppukilpailussa 12,98. Finaalin kolmas oli Nooralotta Neziri ajalla 13,19.
– Tavoitteeni oli juosta 12,85 ja 12,99:n väliin, juuri ja juuri se onnistui. Tämä oli paras juoksuni viikon palautumisajalla, Harala kommentoi SUL:n tiedotteella.
– Palautuminen viikko sitten juoksemastani Sveitsin kisasta (12,85) oli kyllä kunnossa, mutten ehtinyt vielä tehdä harjoituksissa uutta nostoa tulosta varten. Siihen nähden olen tyytyväinen. Mutta oli kova työn takana tämä tulos, tasaista tappamista.
Annimari Korte säästeli itseään ja osallistui vain alkuerään. Aika oli vaisu 13,33.
– Onneksi meillä on aitureiden ongelmien vertaistukikerho kisoissa. Tänään päätin kerrankin ite (eikä pakosta) olla ottamatta riskiä ja jätin finaalin juoksematta. Ei viitti riskeerata loppukesää, kirjoitti Korte sosiaalisessa mediassa.
800 metrillä Eveliina Määttänen oli omaa luokkaansa ajalla 2.02,07.
– Ei ollut tänään ennätyshakuinen päivä. Tänään tavoite oli vain taistella voitosta. Mutta tuli hyvä harjoituksellinen kolmen kilpailun jakso viikon sisään, Määttänen kertoi SUL:n tiedotteella.
– Tiivis kilpailurypäs on myös harjoittelua arvokisoja varten, saa krassata kroppaa ja harjoitella kilpailuun latautumista, jatkoi nainen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä