SE-tulos säpäleiksi – suomalaisaiturilta hurja aika
Yleisurheilukaudella on nähty kovia tuloksia tänä kesänä. Nyt on mennyt rikki ikivanha SE-tulos.
Santeri Tanner tykitti kuurojen Suomen ennätyksen miesten 400 metrin aidoissa. Hän paineli matkan aikaan 56,63. Veikko Koskisen vuonna 1949 tekemä SE-aika oli 58,0.
Tämän vuoden Suomen tilastossa uusi SE-mies Tanner nousee 21. tilalle. Todennäköisesti se tulee takaamaan hänelle osallistumisoikeuden myös Lahdessa pidettäviin Kalevan kisoihin.
Kuulantyöntäjä Emilia Kangas taas toi Suomelle pronssia yleisurheilun alle 23-vuotisten EM-kisoissa Espoossa. Hän oli kolmas tuloksella 16,75.
– Helpotti, kun sain aamun karsinnassa varmistettua finaalipaikan jo ensimmäisellä työnnölläni. Tauko kilpailujen välissä ei jännittänyt, vietin sitä poikaystäväni kanssa, Kangas kommentoi SUL:n tiedotteella.
– Aloitin finaalin rennosti, vaikka verkassa ja kisassa tulikin yliastumisia. Tiesin, että kun kisa etenee ja rauhoitun, saan kyllä yhden hyvän työnnön aikaiseksi, ja nyt se taas tuli.
Ilona Mononen taas pettyi naisten 5000 metrin finaalissa, jossa hän sijoittui kahdeksanneksi tuloksella 15.57,99.
– Hankala juoksu oli. Luulin, että minulla olisi ollut valmiuksia tällaiseen kiihtyvään juoksuun, mutta ei. Ei ollut samoja voimia lopussa kuin muilla, Mononen totesi SUL:n tiedotteella.
– Juoksujen lopussa on aina kantannut. Olisin halunnut parantaa kauden parasta vitosta täällä, mutta ei sellaista juoksua tullut. Olen pettynyt. Valehtelisin, jos sanoisin muuta, juoksija totesi, vaikka olemuksessa ei kovaa pettymystä näkynytkään.
Euroopan mestariksi juoksi Iso-Britannian Megan Keith ajalla 15.34,33.
Lähde: SUL
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympiakulta ja miljoonavilautus – Jutta Leerdamin kisa-asu myydään nyt huutokaupassa
- Taas yksi huippunimi ulkona Falunin sprintistä – sairastelu runtelee tähtikattausta
- Historiallista! Ilkka Herola voitti maailmancupissa – tienasi muhkean palkintopotin
- Olli Hiidensalo sykähdytti olympialaisissa – koskettava päivitys kotiinpaluusta sulatti fanit
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite
- Elian Lehdon tilasta uutta tietoa
- Ebba Andersson: raju kohtalo!
- Nyt jysähti – Kerttu Niskanen ja Johanna Matintalo ulos!
- Yle Urheilu: Elian Lehto kaatui hurjalla tavalla – kuljetettiin helikopterilla pois
- Miesten keihäässä ennennäkemätön katastrofi – nyt paljastui syy Ylellä
- Pitkä maajoukkueura päättyy – koskettava viesti faneille
- Historiallista! Ilkka Herola voitti maailmancupissa – tienasi muhkean palkintopotin
- Taas yksi huippunimi ulkona Falunin sprintistä – sairastelu runtelee tähtikattausta
- Elian Lehdon tilasta uutta tietoa
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite
- Olympiakulta ja miljoonavilautus – Jutta Leerdamin kisa-asu myydään nyt huutokaupassa
- Nyt jysähti – Johannes Kläbo vaihtaa lajia?
- Olli Hiidensalo sykähdytti olympialaisissa – koskettava päivitys kotiinpaluusta sulatti fanit
- Ebba Andersson: raju kohtalo!
- Nyt jysähti – Kerttu Niskanen ja Johanna Matintalo ulos!