Totuus tuli nyt julki: Kristiina Mäkelä teki rajun ratkaisun
Monet kovat suomalaistähdet kilpailivat lauantaina Madridin kansainvälisissä yleisurheilukisoissa. Ella Junnila otti voiton naisten korkeudessa tuloksella 190, Reetta Hurske paineli 100 metrin aidat aikaan 12,87 ja Kristiina Mäkelä teki kauden parhaansa 13,92 naisten kolmiloikassa.
– Sellainen työvoitto, teknisesti ok ja puhdas suoritus, mutta vähän vielä sellainen herkkyys puuttuu.
– Tästä jäi hyvä fiilis. Toki olisin toivonut, että olisin juossut kovempaa, mutta oli hyvä fiilis jo verkkakentällä ja tuli kivoja päänahkojakin, joten hyvä juoksu, kommentoi Hurske SUL:n tiedotteella.
Junnilan valmentaja Tuomas Sallinen oli tyytyväinen SE-naisen tekemiseen.
– 190 oli hyvä hyppy ja hyvä, että Ella sai tuntumaa 197:ään. Hän itse totesi, ettei se niin ihmeelliseltä tuntunut, Junnilan valmentaja Sallinen sanoi SUL:n tiedotteella.
Sallisen mukaan siirtyminen 10 askeleen vauhdista 8 askeleeseen on parantanut Junnilan tuloskuntoa. Viime viikolla tuli tulos 192.
– Nyt Ella meinasi ajaa hieman päin rimaa. Sitä vekslattiin ja se osui lopulta kohdalleen. Oikein hyvä suoritus, Sallinen totesi 190:n ylityksestä kolmannella.
Kristiina Mäkelän alkukausi on ollut vaikea. Häntä myös valmentava Sallinen paljasti SUL:n tiedotteella, että kaksikko teki kovan ratkaisun, jonka hedelmistä on tarkoitus nauttia vasta myöhemmin.
– Kristiina otti yhden stepin eteenpäin tässä kisassa, mikä oli tavoite. Kun hyppy ei alkukesästä lähtenyt kulkemaan, sovimme, että tähtäämme vain Budapestin MM-kisoihin ja harjoittelemme läpi kesän, sanoi mies SUL:n tiedotteella.
– Nyt hyppy oli vielä pikkuisen treenitahmea, mutta minun silmiini juoksussa ja hypyn alussa oli nähtävissä kehitystä. Tulos olisi voinut olla aavistuksen parempikin, avasi Sallinen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä

- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta