Ylelle shokkipaljastus Suomen hiihdosta – Ristomatti Hakola vahvisti

Hiihtoliiton taloudelliset ongelmat ovat olleet otsikoissa kesän aikana. Yle on nyt tehnyt uuden karun paljastuksen.
Nuorten MM-kisoissa viime talvena suurta menestystä niittänyt Niko Anttola sai hiljattain tuhannen euron laskun Hiihtoliitolta. Siinä oli sovittu omavastuuosuus MM-kisamatkasta.
Ikävämpi juttu on se, että Anttola ei ole itse saanut Hiihtoliitolta luvattuja bonuksia. Nuorten MM-mitalit tuovat reilun 1 000 euron potin ja aikuisten MM-viestimitali 1 250 euroa. Rahoja ei ole kuulunut, kertoo Yle.
Viestijoukkueeseen kuulunut Iivo Niskanen ei ole Ylen mukaan tarkistanut, oliko bonuksia tullut. Perttu Hyvärinen kertoi tarkistaneensa tilanteen viimeksi kesäkuussa, eikä bonuksia silloin ollut maksettu. Ristomatti Hakola vahvisti, ettei ole saanut bonuksiaan.
Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen kommentoi asiaa Yle Urheilulle.
– Hiihtoliiton ja urheilijoiden välisen urheilijasopimuksen mukaan edellistalven bonusten pitää olla maksettuina toukokuun loppuun mennessä eli ei näin saisi tietenkään käydä. Kyse ei ole siitä, ettei liiton kassassa olisi tällaisia summia rahaa, sanoi Hämäläinen Ylelle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää