Nyt lähti – suomalaiselta keihäsässältä huima kaari
Keihäänheitto on edelleen varsin suosittu laji nuorten suomalaisten urheilijoiden keskuudessa. Myös tulosta tulee.
Esimerkiksi Topi Parviainen ja Jere Murto ovat tehneet viime vuosina kovaa jälkeä nuorten ja poikien kisoissa. Imatralla 15- ja 14-vuotiaiden SM-kisoissa nähtiin myös vahvaa tekemistä.
Robin Liljeqvist heitti 600 gramman (aikuisilla 800 grammaa) keihästä komeasti 70,06. Se riitti tuomaan 15-vuotiaiden Suomen mestaruuden.
IF Nykarlebynejdenin oli varsin omaa luokkaansa. Kakkoseksi tullut Elias Kemppainen heitti ennätyksensä 65,54.
Ikäluokkansa ykköstähti Jere Murto ei kilpaillut 14-vuotiaiden keihäässä. Hän on SM-kisoissa mukana moukarissa ja kiekossa.
Ella Rautawaara on puolestaan suomalaisen kävelyn suuri lupaus. Hän vei nyt 15-vuotiaiden tyttöjen 3 000 metrin kävelyn ylivoimaisesti ajalla 13.13,95.
– Se oli perushyvä suoritus. Ajattelin, että yritän ennätystä, mutta tänään ei ollut tarpeeksi terävä päivä. Aina ei voi mennä alle 13 minuutin. Sain yhden varoituksen maakosketuksesta, mutta muuten oli teknisesti hyvä kävely. Olen tyytyväinen suoritukseeni, Rautawaara avasi SUL:n tiedotteella.
Rautawaaran nimissä on 15- ja 17-vuotiaiden Suomen ennätys 12.52,44.
Lähde: SUL
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen
- Olympialaisten rakennustyöt rajusti myöhässä
- Kerttu Niskaselta raju paljastus Ylelle: ”Sanoin siinä jo ääneen, että olympialaiset olivat tässä”
- Presidentti Alexander Stubb lähtee olympialaisiin
- Hilla Niemelän somepostaus – somekansa riensi kommentoimaan
- Yle: Aino-Kaisa Saariselta koruton väite Johannes Kläbostä – ”Hänen ainoa akilleen kantapäänsä”
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Voitelupäällikkö kertoo Ylelle – ”Lähes jokaisella suomalaishiihtäjällä on olympialaisissa mukana uusia kohusuksia
- Krista Pärmäkoski saa huiman kunniatehtävän olympialaisissa – vierellä yllättävä Leijonat-pelaaja!
- Iivo Niskasen kilpakumppanilla mahdollisuus tehdä historiaa
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Ristomatti Hakolalta karmea hyytyminen olympialaisten alla
- Yle: Nyt jyrähti Perttu Hyvärinen – raju väite kulissipelistä!
- IS: Olympiavoittaja lausui suoran mielipiteen Krista Pärmäkoskesta – ”Suomen hiihto ei ole ihan niin hyvässä tilassa”
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Sami Jauhojärvi avautui Iivo Niskasesta: ”Se harmittaa minua”
- Olympialaisten selostajat 2026 – televisio ja radio
- Tanja Poutiaisen entinen kilpakumppani on kuollut
- Rallit-sivusto: Kalle Rovanperä lähti kisoista
- Krista Pärmäkoski saa huiman kunniatehtävän olympialaisissa – vierellä yllättävä Leijonat-pelaaja!