Oho: Hiihtoliitto tiputti uutispommin keskellä kesää

Taloudellisia haasteita viimeisen vuoden aikana kohdannut Hiihtoliitto tiedottaa uudesta kiinnityksestä. Viime vuonna mäkihypyn ja yhdistetyn lajijohtajana aloittanut Mika Kojonkoski jatkaa pestissään. Jarmo Riski aloittaa kuitenkin nyt maastohiihdon lajijohtajana.
– Lajikirjomme katsoo näillä ratkaisuilla eteenpäin. Varmistaaksemme kilpailukykymme ja menestyksemme tulevaisuudessakin meidän on vahvistettava yhteistä toimintamallia ja järjestelmää. Kysymys on samanaikaisesti uuden kulttuurin ja toimintatapojen rakentamisesta, toteavat johtoryhmien puheenjohtajat Sirpa Korkatti (mh) ja Lauri Kettunen (mäki-yh) tiedotteella.
Hiihtoliiton riveissä ollaan innostuneita arvostetun valmentajan kiinnityksestä.
– Olen erityisen iloinen saadessamme Jarmo Riskin osaamisen, kokemuksen ja näkemyksellisyyden mukaan maastohiihdon kehitystyöhön. Tulevaisuutta ei voi kuitenkaan tehdä yksin, vaan se vaatii lajien välistä yhteistyötä ja lajien sisällä yhdessä tekemistä. Yksi isoja asioita on yhteisöllisyyden ja luottamuksen vahvistaminen lajiemme sisällä, toteaa toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen tiedotteella.
– Nyt tehdyt ratkaisut antavat meille mahdollisuuden muutoksen tekemiseen, eräänlaiseen rytminmuutokseen. Rytminmuutoksen seuraava askel on lajien valitsemat toimintasuunnat ja -tavat. Mäki-yhdistetyn osalta sellaiset on jo tehty ja nyt käynnistämme vastaavan työn maastohiihdossa”, Hämäläinen jatkaa.
Riski oli maajoukkueen valmennuksessa Lahden 2001 dopingskandaalin aikaan. Hän sai tapahtuneen vuoksi lähtöpassit sekä elinikäisen toimitsijakiellon. Se on sittemmin peruttu.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä uskomatonta dominointia maailmalla
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista
- Ella Junnila julkaisi pysäyttävän kuvan – näin totuus selvisi naiselle
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista