Senni Salminen jäi MM-kisojen naisten kolmiloikan karsinnan sijalle 30 heikolla tuloksella 13,50.

Salmisen kausi on ollut tuloksellisesti heikko. Arvokisoissa kilpaileminen tuntui kuitenkin nyt paremmalta kuin viime vuonna.

– Juoksu ei ole sillä tasolla, millä sen pitää olla. Kivemmalta nyt kuitenkin tuntuu, kuin viime vuonna, Salminen kertoi SUL:n tiedotteella.

Salminen myönsi MM-urakkansa jälkeen, että hän ei ollut täydessä kunnossa. Hän päätti kuitenkin lähteä kilpailemaan.

– Kalevan kisoissa kantapää otti iskua ja nilkka vääntyi. Se oli sitten tällasta. Varoin askelta, tosi epävarmaa se oli, koska olen hypännyt niin vähän, Salminen sanoi.

Joku toinen olisi voinut vetää johtopäätöksensä ja jättää MM-kisat väliin vamman vuoksi. Salminen perusteli kuitenkin ratkaisuaan Iltalehdelle.

– Olen uhkarohkea. Jos vähän sattuu, ei anneta sen häiritä. Joskus on tullut ihan hyvääkin tulosta, vaikka on paikoissa tuntunut. Kalevan kisoista on yli kolme viikkoa, niin se on ihan hyvä aika vammoista parantua. Mutta ei ihan ehtinyt, kommentoi Salminen Iltalehdelle.

Myös Kristiina Mäkelä jäi karsintaan.