Riitta-Liisa tälläytyi kunnolla – muodonmuutos ällistytti ihmisiä: ”Upee nainen”

Hiihtolegenda Riitta-Liisa Roponen on oman kansainvälisen uransa päättymisen jälkeen jatkanut lajin parissa esimerkiksi valmennuspuolella.
Moninkertainen arvokisamitalisti teki kuitenkin aiemmin tänä vuonna myös hieman erilaisen aluevaltauksen. Roponen osallistui nimittäin Selviytyjät Suomi -ohjelmaan.
Ohjelman uusi kausi käynnistyy sunnuntaina Nelosella. Roponen on antanut aiheeseen liittyviä haastatteluita.
Roponen on muistanut myös someseuraajiaan. Hän julkaisi viikolla näyttävää kuvamateriaalia. Naisen look oli mennyt uusiksi.
– Äidin ja assarin Ida Roposen erilainen päivä, kirjoitti Roponen.
Kuvaussession tulokset tekivät vaikutuksen faneihin ja tuttuihin.
– Upea, hihkui Selviytyjät-ohjelmassa myös esiintyvä Rosanna Kulju.
– Oot sie Ritu upee nainen, ällisteli fani.
Kuvat tästä. Painamalla kuvan oikealla puolella olevaa nuolta näkee lisää otoksia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä