Se olis siinä – miljoonia tienannut Mikko teki shokkiratkaisun

Suomalainen golftähti Mikko Korhonen, 43, on tehnyt rajun ratkaisun. Häntä ei ole nähty golfin DP World Tourilla kuukausiin.
Nyt on selvinnyt, mistä on kyse. Korhonen on hakenut kiertueelta ”medical extensionia” eli mahdollisuutta siirtää pelioikeutensa seuraavalle sesongille lääketieteellisin perustein. Hän ei ole siis kilpailemassa enää tällä kaudella.
– Tuli seinä vastaan. Totaalinen uupuminen, sanoi Korhonen tiedotteella.
– Minulla on menossa nyt 19:s kausi ammattilaisena ja 12:s pääkiertueella. Yhtään pidempää taukoa ei ole ollut. Ensimmäisenä koronavuonna tuli muutaman kuukauden paussi, mutta se on ainoa, avasi Korhonen.
– Jo muutaman kauden ajan olen huomannut, ettei paloa, virtaa tai tarvittavaa jaksamista ole riittävästi. Muutama vuosi on menty aika höyryillä ja jaksamisen rajoilla. En vain yksinkertaisesti ole osannut tehdä asioita toisin.
Korhonen on tienannut urallaan palkintorahoina jo yli 4,5 miljoonaa euroa. Hän halusi nyt lähettää tärkeän viestin uupumisen kanssa painiville urheilijoille.
– Olen aina laittanut urheilun etusijalla – ja tämä työ on 24/7-työtä. Kun menestystä tuli, paineetkin kasvoivat. Ajatukset olivat aina treenaamisessa ja urheilussa, vaikka olisit kotonakin. Minulla se meni siihen, että vilkuilin kotona kelloa, että nyt pitää lähteä treenaamaan. Stressasin siitä, enkä lopulta pystynyt tekemään kotona mitään, kun oli niin loppu.
Korhonen myönsi toki, että hän on huomannut jo merkkejä siitä, että rakkaus golfiin ja kilpailemiseen on jälleen syttymässä.
– Pidemmän tauon tavoite on se, että golf on taas siistiä ja palo sitä kohtaan on vahva. Tämä on ollut minulle aivan uusi ja vaikea tilanne, johon ei ole ollut minkäänlaisia askelmerkkejä tai ohjekirjaa. Tasapaino on kuitenkin löytymässä ja nyt keskityn palautumiseen. Tuntuu hyvältä ja tärkeältä puhua asiasta.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Näitä kuvia kelpaa katsella – Kristiina Mäkelä upeissa uintikuvissa
- Suomalainen hiihtopari upeissa yhteiskuvissa – ”Rakkauden radalla”
- Perheenlisäystä – Wilma Murtoakin kovemmalta seiväsnaiselta iso uutinen
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Kaisa Mäkäräiseltä huikeita uutisia – fanit hihkuivat riemusta
- Lauri Markkanen ja hiihtomies kohtasivat – Iivo Niskaselle lähti selvä viesti
- Ylelle paljastettiin musertava tieto: Suomen hiihtoässä loukkaantui
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Loman paikka – seiväshyppääjä Elina Lampela julkaisi häikäiseviä rantakuvia
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Näitä kuvia kelpaa katsella – Kristiina Mäkelä upeissa uintikuvissa
- Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen ulostulo – järkyttävää luettavaa
- Krista Pärmäkoski säteili Atlantin toisella puolella – muodonmuutos loksautti leukoja
- Mike Tyson hyppäsi kehään nykyisen raskaansarjan jätin kanssa – seuraukset järkyttivät
- Perheenlisäystä – Wilma Murtoakin kovemmalta seiväsnaiselta iso uutinen
- Wilma Murto julkaisi upean kuvan – seivästähti täräytti harvinaisen selvän viestin
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Kaisa Mäkäräiseltä huikeita uutisia – fanit hihkuivat riemusta