Ylen toiminnalle täystyrmäys – suomalainen yleisurheiluässä avasi sanaisen arkkunsa

Yleisurheilun MM-kisat alkoivat lauantaina Budapestissa. Yle sai heti rajua raippaa omasta toiminnastaan.
Veli-Matti ”Aku Partanen” aloitti kisat loistokkaasti, kun hän ylsi hienosti kuudenneksi 20 kilometrin kävelyssä. Sitä eivät kaikki heti tajunneet.
Yle päätti nimittäin keskittyä näyttämään suorana pitkän sekaviestin alkueriä, joissa ei ollut mukana edes suomalaisia. Ylen toiminta ihmetytti faneja ja asiantuntijoita.
– Partanen sai päättää loistavan kävelynsä ilman suuria hehkutuksia. Stadionilla olleet selostajat havahtuivat suomalaisen maaliintuloon vasta, kun Partanen jo jolkotteli maalialueella kädet pystyssä. Sen jälkeen toki oli kiire takaisin viestin alkueriin. Näin Yle kohteli suoritusta, joka jää yhdeksi suomalaisten kovimmista näissä kisoissa., kirjoitti Mikko Gynther Helsingin Sanomissa.
Kävelijä Heta Veikkola seurasi myös hämmentyneenä Ylen touhua. Hän otti asiaan kantaa Instagram Storiesissa.
– Eipä ole ensimmäinen kerta. Ihanaa, että tähän kiitetään huomiota muuallakin. Kävelijät tekivät huikeaa nousua TV-kameroiden ulottumattomissa.
– Aku ja Jerry (Jokinen) todisti tämän tänäänkin. Yhdenvertaisuuden toteuttamisessa on Ylellä vielä kovasti tekemistä! paalutti Veikkola.
Veikkola käveli viime vuonna MM-pronssin alle 20-vuotiaiden 10 kilometrillä kilpakävelyn MM-joukkuekilpailussa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Topi Raitanen lipsautti karun totuuden suomalaisesta yleisurheilusta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan