Annimari Kortteelta karu paljastus taloudellisesta tilanteestaan

Pika-aituri Annimari Korte on ollut Suomen yleisurheilun suuria nimiä viime vuosina. Korte on myös valovoimainen persoona sosiaalisessa mediassa.
Naisen suosiosta kertoo esimerkiksi se, että hänellä on yli 70 000 seuraajaa Instagram-palvelussa. Korte tekee paljon urheilua ja elämäänsä muutenkin koskevia päivityksiä.
Korte on kertonut myös taloudellisista haasteistaan. Hän paljasti esimerkiksi, kuinka 12 kuukauden euribor-koron nousu nosti valtavasti naisen lainanhoitokuluja.
Korte on saanut osansa vammoista ja terveysmurheista. Hän paljasti äskettäin Wuohi Digitalin haastattelussa, että viimeiset vuodet ovat olleet vaikeita myös taloudellisella puolella. Siinä some on auttanut.
– Mä uskon, että vuosina 2019-2021 olisin pystynyt elämään pelkillä urheilulla saaduilla tuloilla: kilpailupalkkioilla ja muilla vastaavilla tuloilla, mutta vuonna 2022, kun olin sairaana koko kesän en saanut juuri mitään palkkioita kilpailuista.
– Tänä kesänä olen saanut joitain palkkioita kilpailuista, mutta suurimman osan kaudesta olin loukkaantuneena ja hävisin siinä jopa useita tuhansia euroja. Etenkin tällaisina vaikeina kausina somen merkitys korostuu. Silloin pystyy rahoittamaan elämää vaikka urheilulliset tulot olisivatkin pienempiä, kertoi Korte Wuohi Digitalille.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää