Ennätys säpäleiksi – suomalaisheittäjältä hirmukaari
Suomi nappasi voitot yleisurheilun Ruotsi-ottelun 17-vuotiaiden maaotteluissa. Suomi voitti poikien ottelun pistein 126-96 ja tyttöjen ottelun pistein 118-105.
Yksi isoista onnistujista oli Aatu Kangasniemi. Hän otti tuplavoiton. Hän voitti moukarinheiton ja kuulantyönnön hienoilla tuloksilla 76,63 ja 20,12.
– Voitot olivat odotettuja, mutta piti sumplia aikataulujen kanssa, kun moukari ja kuula käytiin yhtä aikaa, Kangasniemi kommentoi SUL:n tiedotteella.
– Eka heittoni moukarissa meni verkkoon. Toisella tein perussuorituksen, että saadaan pisteet kotiin. Kolmannella yritin sitten jonkinlaista tulosta. Kuulassa se sitten kostautui, kun jäi moukarifiilis päälle.
– Harmittaa, sillä moukarissa ja kyllä kuulassakin on kulkenut viime aikoina hyvin, joten yksittäisissä kilpailuissa voisi tulla hyvää tulosta, Kangasniemi kertoi.
Tyttöjen moukarinheiton voitti Pinja Kärhä. Hän huipensi loistokautensa maaottelun lajivoittoon omalla ennätyksellään 70,38.
Kärhä nousi ikäluokan Suomen kaikkien aikojen tilastossa toiseksi. Edellä on vain Silja Kosonen, jonka SE on 72,35. Ikäluokan moukari painaa kolme kiloa, kun naisten moukarin paino on neljä kiloa.
– Heittopaikalla oli hyvä tunnelma, fiilisteli Kärhä SUL:n tiedotteella.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä