Suomalaisjuoksija Eveliina Määttänen teki myös päättyneellä yleisurheilukaudella ison kehitysloikan. Sen kunniaksi voi hieman lomaillakin.

Määttänen esitteli Instagramissa kuvamateriaalia kauden jälkeisistä touhuistaan.

– Kaksi viikkoa lomalla meni kuin siivillä hyvässä seurassa, hyvän ruuan ja upeiden maisemien parissa. Odotan innolla seuraavaa seikkailua, fiilisteli Määttänen.

Eräs naisen seuraaja kiinnitti huomionsa yhteen Määttäsen ruokakuvaan. Naisen edessä olleella tarjottimella oli ranskalaiset ja kaksi hampurilaista.

– Juoksijan perusateria, heitti eräs mies.

– Joskus saa ja pitää myös herkutellakin, kuittasi Määttänen nopeasti.

Määttänen alitti viime kaudella ensimmäistä kertaa kahden minuutin rajan 800 metrin juoksussa. Uusi ennätys kirjataan 1:59.81.

Päivitys tästä.