Krista Pärmäkoski laittoi tuulemaan – Riitta-Liisa Roponen jäi kuin nalli kalliolle

Krista Pärmäkoski ja Riitta-Liisa Roponen ovat harjoitelleet viime aikoina yhdessä Yhdysvaltojen Utahissa.
Reissu alkoi hieman epäonnisesti esimerkiksi majoitukseen liittyneiden ongelmien vuoksi. Asiat ovat kuitenkin lähteneet kulkemaan ilmaisesti paremmin.
Pärmäkoski on päivitellyt tunnelmiaan sosiaalisen median välityksellä. Hän julkaisi Instagramissa päivityksen ensimmäisen viikon jälkeen.
– Kyllähän tää maa vaan pistää hymyilyttään (ja ehkä vähän myös The Cheesecake Factoryn juustokakku). Viikko jo ihmetelty täällä Midwayssa. Sopeutumista korkealle sekä aikaeroon. Ekan viikon treenit on kulkenut kivasti ja tulevilla viikoilla aletaan laittaa lisää vauhtia harjoituksiin.
– Vaikka reissun alkupäivinä sattui ja tapahtui, niin oon kyllä nauttinu isosti täällä olosta. Reissu on toki vasta alussa, mutta nyt jo voin sanoo, että kannatti lähteä! viestitti Pärmäkoski.
Roponen taas nauratti fanejaan maanantaina Instagram Storiesissa. Hän julkaisi kuvan, jossa hän istui ostoskeskuksessa Pärmäkoskea odotellen.
– Täs mä oottelemassa kun Krista Pärmäkoski shoppailee, veisteli Roponen.
Pärmäkoski jatkaa omaa hiihtouraansa ensi kaudella. Roponen päätti kansainvälisen hiihtouransa keväällä 2022.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Jasmi Joensuu esitteli uuden lookinsa – leukoja tippui lattiaan
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää
- Seiska: Suomalainen urheilulegenda käy hurjaa taistelua – ”Hiljainen tappaja”
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”