Mitään ei ole tehtävissä – Lotta Harala astui esiin

Aitajuoksija Lotta Haralan kausi päättyi heti MM-kisojen jälkeen. Nainen avasi maanantaina Instagram Storiesissa enemmän tilannettaan.
Säären rasitusvamma on haitannut Haralan tekemistä jo pitkään. Nyt on vuorossa lepo ja kuntoutuminen.
– Suurin tekijä ehdottomasti on aika. Sääriluu vaatii aikaa, jotta se luutuu kokonaan. Ajan kanssa lepoa. Aluksi se tarkoittaa, että en kävele ollenkaan. Neljä viikkoa liikun kepeillä eli oikea jalka ei tee mitään. En edes kävele sen päällä, selvitti Harala.
– Sen jälkeen pari viikkoa normaalia arkea, ei treeniä tai muuta kuormaa. Sen jälkeen kuvat eli katsotaan miten luutuminen on lähtenyt etenemään.
Harala kertoi, että kyse on sellaisesta kohdasta, joka luutuu hitaasti ja vaikeasti.
– Kuukauden päästä on seuraavat kuvat. Siitä nähdään, miten se luutumisprosessi on lähtenyt käytiin ja sen jälkeen saan aloittaa jonkinlaisen soveltavan harjoittelun. Olen siihen tottunut. Meillä on siihen loistavat systeemit, miten saadaan harjoiteltua sovellettuna lajini vaatimia ominaisuuksia.
Harala teki selväksi, että kuntoutumisen lopputulos ja aikataulu ovat vielä arvoitus.
– Nyt mennään täysin säären ehdoilla. En ala iskuttaa, kunnes se on täysin luutunut. Toivottavasti esimerkiksi joulu–tammikuussa ollaan jo normaalin harjoittelun parissa, mutta tässä kohtaa ei pysty tekemään mitää ennusteita sen pidemmälle. Ekat kuvat kertovat tosi paljon.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa