”Näitä kuvia ette sitten käytä” – Suomen hiihtosensaatiolta tyly heitto Ylelle

20-vuotias Niko Anttola oli yksi viime talven suurista suomalaisista hiihtosensaatioista. Upea kausi sai kruununsa Planican MM-kisoissa, joissa Anttola oli tuomassa Suomelle hopeaa miesten viestissä.
Anttola ehti aiemmin talvella juhlia myös nuorten MM-kisoissa. Whistleristä tuli taskuun nuorten MM-kulta 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa ja hopea 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökisassa.
Anttolan kauden jälkeinen touhu on eronnut paljon muista suomalaisista hiihtotähdistä. Mies meni nimittäin sesongin päätyttyä varusmiespalvelukseen Kainuun Prikaatiin, jossa on talvilajien Urheilukoulu.
Kaikki ei toki ole siellä mennyt täysin putkeen. Yle seurasi, kun Anttola oli vaikeuksissa ampumataitoharjoituksessa.
– Näitä kuvia ette sitten käytä, heitti Anttola Ylelle ja alkoi kohdistaa tähtäintä uudestaan.
Itse asepalvelus ei ole kuitenkaan näillä näkymin syönyt Anttolan fyysisestä kunnosta. Yle kertoi tietojensa perusteella, että hän saavutti noin 83:n VO2max-lukeman maksimaalista hapenottokykyä mittaavassa testissä. Lukema on kova.
Anttola myönsi toki Ylelle, että häntä arvelutti etukäteen, kuinka aika Urheilukoulussa vaikuttaa urheilemiseen. Nuo pelot eivät ole toteutumassa.
– Oli kuitenkin päätös ja periaatekin, että tämä hoidetaan ajallaan ja asiallisesti alta pois ja muistetaan, ettei kenenkään urheilu-ura ole täällä se päällimmäisin asia. Olen viihtynyt hyvin, porukka on hitsautunut yhteen ja ollaan tuttuja jo monen vuoden ajalta muutenkin, sanoi huippulahjakkuus Ylelle.
Hiihdon maailmancup-kausi alkaa marraskuun lopussa Rukalla.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa