Norjalaistähti näki Therese Johaugin nykykunnon – pamautti suoran totuuden
Therese Johaug on väläytellyt mahdollista paluuta hiihtoladuille. Hän on tehnyt selväksi, ettei pidä mahdottomana ajatuksena, että hänet nähtäisiin Trondheimin vuoden 2025 MM-kotikisoissa.
Monet norjalaistähdet ovat nyt kommentoineet maannaisensa mahdollista paluuta. Maailmancupin kokonaiskisan viime kaudella voittanut Tiril Udnes Weng haluaisi Johaugin takaisin.
– Mielestäni Johaugin paluu olisi erittäin hyvä juttu. Haluaisin Theresen takaisin joukkueeseen. Hän oli hyvä joukkuekaveri, jota kaipaamme jokapäiväisessä elämässä, avasi Udnes Weng VG-lehdelle.
Toinen hiihtotähti Helene Marie Fossesholm ei ollut vielä aivan varma Johaugin aikeista. Yksi asia oli kuitenkin selvä myös hänelle.
– Mitään ei ole päätetty, mutta varmaa on, että hän ei tule takaisin ollakseen kymmenes, linjasi Fossesholm.
Toinen Johaugin hyvä ystävä Ingvild Flugstad Östberg esitti oman arvionsa.
– Olen aivan varma, että hänestä voi tulla maailmanmestari Trondheimissa, mutta en ole varma, haluaako hän keskittyä ja priorisoida sitä nyt, kun hän on äiti. Olemme harjoitelleet paljon yhdessä, ja hän on hyvässä iskussa, vaikka ei luonnollisesti ole vielä parhaimmillaan, avasi Östberg VG:lle.
– Kaikkien pitäisi pelätä Theresen mahdollista paluuta, täräytti Östberg kilpakumppaneille.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet